Unisieppari

Astun sananjalkojen välistä ja huudahdan pettyneenä. Suuren peurauroksen jäljet päättyvät tuoreeseen verilätäkköön. Aukealla on ainakin viiden suden tassunjäljet. Minulta, metsästäjäklaanin Nydialta ei koskaan pääse saalis karkuun. Susien uhkaava ulvonta kiinnittää huomioni. Lähden juoksemaan äänen suuntaan ja näen tummatukkaisen tytön ja suuren suden, joka hyökkää tyttöä kohti. Jouseni jänne paukahtaa ja suuri susi retkahtaa kuolleena maahan. "Mitä ihmettä teet täällä ilman seuraa tai asetta. Eikö sinulle ole opetettu, että metsässä on vaarallista!" huudan tytölle. Hän kääntää päätään. Tytön vasen poski on ilman sukutunnusta. Vedän järkyttyneenä henkeä ja käteni nousee automaattisesti poskelleni hivelemään pientä, nuolen muotoista kohoumaa. Klaanitunnus ilmestyy syntyessä ja häviää kuollessa. Mutta meikäläisiä tyttö ei ole, sillä hänen ihonsa ei ole kuulaan valkoinen niinkuin meidän, vaan punertavan ruskea. "Missä minä olen?" tyttö henkäisee pienet silmät kauhusta suurina. Miten niin missä! Täällä, Somniumin maassa, metsäaukiolla Järven rannassa. Tyttö, El'dyn nimeltään, ei muista miten päätyi tänne. Hän meni illalla nukkumaan ja heräsi hetki sitten keskeltä susilaumaa. Tytön kertomuksen mukaan hän ei ole lähelläkään kotiaan. Minun käy maassa kyyhöttävää tyttöä sääliksi. Lupaan ottaa hänet mukaani kylään ja siellä auttaa häntä.

Lähdemme kävelemään rauhassa kohti kylää. Annan hänelle syötävää ja kerron itsestäni. Hänkin kertoo omasta kylästään ja perheestään. Heidän hermonsa nimi on Ojibway. Hekin harjoittavat metsästystä, mutta muuta samaa meillä ei taida ollakaan. Ystävystymme nopeasti ja auringon painuessa horisonttiin olemme melkein kotona. Somnus-lintu laulaa taas hyvin kauniisti. Yht'äkkiä El'dyn kaatuu maahan silmät ummessa. Se tapahtuu niin yllättäen, että ehdin astua monta askelta ennen kuin huomaan tapahtuneen. Kiiruhdan pelästyneenä takaisin, mutta tytöllä tuntuu normaali pulssi ja hän hengittää rauhallisesti, kuin hän... nukkuisi. Nostan hänet selkääni ja lähden kantamaan hämmästyneenä velttoa tyttöä kohti kylää.

Puolet kylästä juoksee minua vastaan. Miehet kantavat El'dynin parantajamme telttaa. Seuraan perässä mukanani heimon johtaja, siis isäni. Ulkopuolinen häly hiljenee teltan oven sulkeutuessa ja selitän tapahtuneen paikallaolijoille. Parantajaeukon silmät laajenevat kertomukseni loputtua. "Somnus-lintu. Viimeinen Vuori ennen Unta", eukko kähisi matalasti. En ymmärrä mitään. Mitä parantaja puhuu yön laulajasta, unilinnustamme, ja Viimeisestä vuoresta. Se kohoaa ihan metsämme reunassa ennen kalastajaklaanin maita. Isäni huomaa hämmentyneen ilmeen, joka on ilmestynyt kasvoilleni, ja alkaa selittää:"Tiedät, että somnus-linnut pesivät Viimeisellä vuorella. Sanotaan, että ne ovat portinvartijoita. Ne vahtivat rajaa Somniumin ja toisen todellisuuden välillä. Kuitenkin lopulta raja käy häälyväksi, ja sieltä Toisaalta saapuu ihmisiä tänne. Se tietää tuhoa." "UNISIEPPARI!" parantajaeukko kähähti "Somnuksen sulkia pyydystämään uni... Somnuksen laulua verkoksi punottuna eksyttämään uni... Somnuksen munan sirpaleita tuomaan taikaa, muuttamaan uni mielikuvitukseksi..." Eukko ei olle luultavasti koskaan puhunut noin paljoa, harvapuheinen nainen kun on. Samalla Somnus aloittaa kauniin laulunsa ja El'dyn herää. Tiedän, mitä meidän pitää tehdä. Ja tiedän mistä El'dyn tulee; sieltä Toisaalta.

Isä selittää El'dynille tapahtuneen ja innostus alkaa kuplia rinnassani. Rakastan seikkailuita enkä ole koskaan käynyt Viimeisellä vuorella. Epävirallisen kokoukselle loputtua ryntään pakkaamaan tavaroita ja keskipäivään mennessä olemme valmiita lähtemään. Koko klaani on sanomassa meille heipat ja lähettämässä päällikön tytärtä matkaan. Saan taas kerran näyttää heille olevani peloton ja kaunis.

Aurinko paistaa korkealla, kun taivaltamme hyvää vauhtia eteenpäin. Minua naurattaa, miten El'dyn ihastelee metsää. Eihän siinä mitään erikoista ole. Meillä on kuitenkin hauskaa ja kertoilen tarinoita klaanistamme ja Somniumin maasta. Vastineeksi saan kuulla tarinoita Toisaalta. Alan pikkuhiljaa ymmärtää, miten oudolta maamme näyttää El'dynin mielestä.

Illan hämärtyessä leiriydymme kuusien reunustamalla pienelle aukealle. Pystytämme nuotion ja syömme vähän. Vatsat täynnä ja mukavan hiljaisuuden vallitessa katselemme auringon painumista horisonttiin kunnes somnus-lintu laulaa ja El'dyn nukahtaa. Huokaisen syvään ja kääriydyn tiukemmin peurannahkaiseen makuupussiini. Vaikka kesä on jo puolenssa, on öisin silti kylmä. Nukahdan nopeasti tuulen kuiskeeseen oksistossa.

Somnus-linnun laulaessa ja El'dynin herätessä olen jo purkanut leirin. Pääsemme lähtemään ennen kuin aurinko on kokonaan ilmestynyt horisontista. El'dyn laulaa kävellessään vanhoja heimolauluja ja päivän taival käy hymyillen. En olisi arvannut, että voisin pitää jostain ihmisestä niin paljon kuin pidän El'dynistä, vaikka olen tuntenut hänet vasta kaksi päivää. Minusta on kurjaa, kun hänen kasvonsa välillä synkistää pelon varjo. Kuulemma muitakin hänen heimolaisiaan on joutunut tänne ja eräs pikkutyttö on eksynyt kalastajien klaanin käsiin. En raaski kertoa hänelle, että kalastajat tappavat kaikki, joiden poskesta ei löydy kalaverkkoa...

Ennen keskipäivää näämme Viimeisen vuoren huipun kohoavan puiden yläpuolelle ja illalla leiriydymme sen juurelle. Ehdimme juuri sytyttää nuotion, kun somnus-lintu laulaa yölaulunsa ja El'dyn menettää tajuntansa. Minua ei vielä väsytä, joten jätän ystäväni tuhisemaan rauhallisesti ja lähden hakemaan tarvikkeita. Kipuan vuorenrinnettä ylöspäin etsiessäni somnus-lintujen pesiä. Yhden tyhjillään olevan löydän rinteen puolestavälistä. Poimin sieltä samettisen mustia höyheniä sekä munien palasia. Ne ovat vielä lämpimiä, joten poikaset ovat kuoriutuneet vasta hetki sitten. Jään hetkeksi ihastelemaan niiden pintaa. Se on kuin yötaivas; pinta on mattamusta, mutta hopeisia pisteitä kimaltee siellä täällä.

Aurinko alkaa jo nousta ennen kuin löydän "somnuksen laulua". Se on yksinkertainen köynnöskasvi, mutta se tuoksuu niin lumoavalta, että muistuttaa unilintujen laulua. Laskeudun makuulle sammuneen nuotiomme luo ja nukahdan samantien.  

Herätessäni El'dyn on laittanut aamiaista. Olen nukkunut puoleenpäivään ja alamme heti aamiaisen jälkeen koota unisieppareita. Vaikka hain tarvikkeet jo eilen, saamme ne vasta illalla valmiiksi. Teimme vetreästä pajusta kehyksen, johon punoimme verkon. Munan palaset pujotamme verkkoon ja höyhenet ripustamme roikkumaan kehyksestä. Nyt se on valmis ja minun ja El'dynin on aika hyvästellä toisemme. En voi mitään sille, että silmäni tulvivat yli. El'dyn halaa minua nyyhkyttäen ja vastaan haliin. Kurkkuani kuristaa niin paljon, etten meinaa saada henkeä. Karistan kurkkua ja sanon ääni väristen:"Kiitos kaikesta! Kohtaamisemme oli parasta, mitä minulle on koskaan tapahtunut. Sinusta tuli minulle hurjan rakas." El'dyn avaa suunsa kuin sanoakseen jotain, mutta hänet keskeyttää unilinnun kaunis sävel. Kun hänen silmänsä sulkeutuvat, ojennan käteni ottaaksesi hänet kiinni, mutta hänen ruumiinsa hajoaa tuhansiksi valohiukkasiksi jotka vajoavat maahan. Putoan polvilleni ja alan nyyhkyttää. Miksei itku auta kipuun?!

Herään, mutta en ole kotona, vaikka sinne minä nukahdin. En seiso minkään päällä ja ympärilleni leviää vain pimeyttä ja tähtiä. Minua lähestyy hahmo. Hän on melkein luonani, kun huomaan hänet El'dyniksi. Siitä on viikkoja, kun viimeksi näin ystäväni ja kasvoni leviää suureen hymyyn - kuin El'dynin kasvojen peilikuvaksi. Ryntää halaamaan häntä, mutta käteni eivät kohtaa mitään konkreettista. "Missä minä olen?" Kysyn hämmentyneenä. El'dyn hymyilee leveästi ja vastaa:"Todellisuuksien puolessa välissä. Tuolla näet oman maasi ja tuolla minun." Tosiaan, en ollut katsonut alas. "Meidän ystävyysside oli niin vahva, että unisiepparit pystyivät vain estämään ruumiillisen vahingoittumisen toisessa todellisuudessa. Tästä lähtien kaikki ihmiset näkevät unia, vaikkeivät tiedä toisesta todellisuudesta," El'dyn jatkoi. Kasvoilleni levisi leveä hymy, kun ymmärsi, etten joudukaan menettämään ystävääni.