IKUISESTI ENKELINI
Iso muuttoauto roiskauttaa mutavedet päälleni. Pieni ruskea villakoirani Tessa jää räksyttämään auton perään. Silkkaa uteliaisuuttani lähden kulkemaan kotiakatuani kohti kauan tyhjänä ollutta omakotitaloa. Toden totta! Pihalla suurinpiirtein ikäiseni poika kantaa suurta muuttolaatikkoa.
Seuraavana aamuna nään parhaan ystäväni Kitin tulevan minua kohti tulenpunaiset kiharat villisti pomppien. Hänen sirot kasvonsa leviävät virneeseen. Vaikka ystäväni myrkynvihreä takki on kauheassa ristiriidassa hänen hiustensa kanssa, hän näyttää kauniilta kuten aina. Tai no, alle 155 senttiset ovat pikemminkin söpöjä. Minä, Monica, olen aivan Kitin vastakohta: Olen melko pitkä ja hiukseni ovat maantienruskeat. En pukeudu muodikkaasti, enkä ole kovinkaan suosittu ja rauhallinen luonteeni ajaa minut usein kirjojen pariin. Silti Kiti on minuun kiintynyt. Nyttenkin hän kapsahtaa kaulaani ja lähdemme kävelemään kohti koulua. En saa kauaa nauttia ystäväni ylitsevuotavasta aurinkoisuudesta, kun hän jo havaitsee poikaystävänsä Santun väkijoukon keskeltä ja kiiruhtaa seurustelukumppaninsa luo ja siitä jonnekkin nurkkaan pussailemaan kuten tavallista. Pian katseeni kohdistuu naulakoilla olevaan yksinäiseen hahmoon. Hänhän on se poika, joka muutti naapuriini. Viritän iloisen hymyn huulille tietäen, ettei Kiti ja Santtu palaa seuraani hetkeen. Menen esittäytymään ja tarjoamaan apua tulokkaalle. Hän esittäytyy Joonas Koskiseksi. Lähdemme raivaamaan tietä väkijoukon halki kohti äidinkielen luokkaa.
Tuijotan Joonaksen selkää. Hän istuu edessäni historian tunnilla. Poika pörröttää vaaleaa hiuspehkoaan ja nostaa kätensä vastaten opettajan kysymykseen. Kun kuulen hänen äänensä, sydämeni pohjaa kutkuttaa suloisesti. Olenko ihastunut? Henkäisen terävästi. Joonas katsoo minuun huvittuneesti virnistäen. Hän luulee, että hänen vastausensa sai minut henkäisemään. Tuo hymy! Naamani muuttu punaiseksi kuin tomatti. Voi luoja! Olen korviani myöten ihastunuut tuohon poikaan. Käännän vikkelästi katseeni historiankirjan kappaleeseen.
Aika kuluu ja tutustun Joonakseen paremmin, mutta ihastukseni ei laimene. Päin vastoin, olen päivä päivältä kiintyneempi poikaan. Asiaa ei auta se, että Kiti ja Santtu ystävystyvät myös Joonaksen kanssa. Tulokas kotiutuu hyvin porukkaamme. Yritän parhaani mukaan olla tuijottamatta ihastustani. Niinpä olen ottanut tavakseni tuijotella varpaitani. Kotimatkalla annan Joonaksen hoitaa puhumisen ja soperran silloin tällöin itse jotain.
Olemme tunteneet Joonaksen kanssa jo melkein kuukauden. On kaunis huhtikuinen iltapäivä ja vaellamme koulusta kotiin. Olemme pihaportillamme ja kuulen jo Tessan tervetuliaishaukun. Käänyn Joonasta kohti sanoakseni heipat. Hän katsoo hetken kummasti ja kumartuu sitten suutelemaan minua. Toivuttuani hämmästyksestä vastaan suudelmaan. Hänen huulensa liikkuvat pehmeinä omiani vasten. Joonas on jokapuolella: Hän maistuu spearmintpurukumilta. Purkan tuoksuun sekoittuu jotain partavettä. Silmieni takana välkkyy punaista ja käteni tarttuvat Hänen silkinpehmeisiin hiuksiinsa. Tunnen Hänen lämpimät kätensä lantioni tienoilla. Maailmassani on ainoastaan Joonas ja Hänen kosketuksensa. Itseasiassa Joonas on koko maailmani. Lopulta, liian pian, poika irrottautuu hellästi syleilystäni. Hän mumisee hyvästit ja lähtee kiiruhtamaan kohti kotiaan. Hämmentyneenä ja naama kuumottaen, mutta onneni kukkuloilla lähden kulkemaan pihapolkua Tessa klintereilläni.
Makaan sängylläni lamaantuneena. Muistelen Joonaksen pehmeitä huulia ja lämpimiä käsivarsia. Enää neljätoista ja puoli tuntia, että näen Hänet taas. Vatsaani kouraisee jännityksestä. Entä jos Hän ei enää haluakkaan nähdä minua? Miten edes käyttäydyn huomenna?
Aamulla puoli kahdeksan aikaan Joonas koputtaa ovellemme kuten tavallista. Nappaan koululaukkuni ja kiiruhdan eteiseen perhosten pörrötessä vatsassani. Kohtaan Joonaksen katseen. Hän toivottaa minulle hyvää huomenta. Käännämme molemmat katseemme alas ja lähdemme kävelemään hiljaisuuden vallitessa. Vilkuilemme toisiamme. Miten suloista olisikaan jos voisin alkaa seurustella hänen kanssaan... Punastun ajatuksesta. Joonas lehahtaa myös punaiseksi. Suustani pääsee typerä hihitys. Poika katsoo hetken minua arvioivasti ja avaa epävarmana suunsa:"Öh Monica... Tuuksä tai siis haluisiks sä lähtee mun kaa jonnekkin? Vaiks leffaa? Siis vähän niinko treffeille? Siis nii siis nii..." Sydämeni sykähtää rinnassani ja vastaan myöntävästi. Jatkamme matkaamme kuten ennenkin: hiljaisuuden vallitessa, mutta käsi kädessä.
Elokuvateatterin valot syttyvät palamaan. Sydämeni jyskyttää edelleen. Romanttiset kauhuleffat ovat mielestäni pahimpia. Kasvoni ovat valkoiset ja kyyneleiden juovittamat. Mursin varmaan Joonaksen sormet puristaessani niitä niin lujaa. Hän kääntyy katsomaan minua ja nähdessään kasvoni poika purskahtaa nauruun. "Anteeks. En olis saanu tuoda sua kattoo kauhuleffaa. En tienny et pelkäät", Joonas sanoo alakuloisesti. Kerron känelle ettei zombit minua pelottaneet vaan rakastavaisten raaka kohtalo. Kävelemme elokuvateatterin aulaan hiljaisuuden vallitessa. "Hei jäbä! veitkö tyttöystäväsi kattomaan liian pelottavaa leffaa?" eräs poika huutelee väentungoksesta. Mulkaisen häntä pahasti. Vilkaisen Joonasta. Hän näyttää mietteliäältä ja avaa suunsa:"Hmmm... Tyttöystävä kuulostaa hyvältä." Naamaani kuumottaa, kun ymmärrän, mitä hän tarkoittaa. "Niin myös poikaystävä", vastaan varpaitani tuijotellen. Joonas kysyy haluaisinko alkaa seurustella hänen kanssaan. Vastaan myöntävästi. Tähän mennessä olemme ehtineet ulos elokuvateatterin ovien eteen. Joonas kumartuu suutelemaan minua. Niin kliseistä, mutta myös niin ihanaa ja suloista.
Seuraava kuukausi on varmaan elämäni onnellisin. Olemme Joonaksen kanssa niin paljon yhdessä kuin mahdollista. Iltaisin kun molempien pitää mennä kotiin, otamme pitkiä videopuheluita. Onni seuraa minua kaikkialle. Vaikka koulutunnit olen omissa maailmoissani, kokeet hipovat kiitettäviä arvosanoja. Vaikka panostukseni kouluun on täysi nolla, saan esitelmistä parhaat mahdolliset arvosanat. Hyvä tuuleni leviää ympäriinsä. Kitin ja Santun kanssa me pidämme hauskaa ja sen lyhyen ajan, jolloin nukun, uneksin kaikesta ihanasta. Olen onneni kukkuloilla.
On viimeisiä koulupäiviä ennen kesälomaa. Kuljemme Joonaksen kanssa käsi kädessä kohti koulua. Rakkaani huomaa yksinäisen violetin kukan vähän matkan päässä ja sanoo poimivansa sen minulle. Hän päästää kädestäni irti ja lähtee juoksemaan kohti risteystä. Iso punainen pakettiauto lähestyy, eikä juokseva Joonas huomaa sitä. Iloinen nauruni muuttuu verta hyytäväksi kiljaisuksi. Joonas pysähtyy keskelle tietä ja katseemme kohtaa sekunnin murto-osaksi ennen kuin auto ajaa hänen päällensä.
Kiljun kiljumistani, kunnes naapuritalosta tulee vanha pariskunta ihmettelemään mekkalaa. Pakettiautosta ei näy jälkeäkään, mutta muistan rekisterinumeron olevan SKH-129. Nostan katseeni ja näen verisen möykyn, joka oli vielä hetki sitten rakas poikaystäväni. Tuo kuva syöpyy verkkokalvoilleni ikuisiksi ajoiksi. Purskahdan itkuun ja nyyhkytän kunnes poliisit ja paloauto saapuu paikalle. Poliisit eivät saa nyhdettyä minusta mitään tietoja, joten he tulevat siihen tulokseen, että on parasta viedä minut kotiin.
En mene sinä päivänä kouluun enkä sitä seuraavana. Kesälomien alettua lähden kävelylle. Mikään siinä risteyksessä ei kerro, että toissapäivänä siihen on kuollut ihminen, nuori poika. Ainoastaan yksinäinen violetti kukka kertoo paikan olevan sama. Poimin kukan ja päästyäni kotiin prässään sen. Laitan prässätyn kukan samoihin kehyksiin Joonaksen kuvan kanssa, jonka olin napannut muutama päivä ennen hänen kuolemaansa. Kuvassa Joonas hymyili ilkikurinen pilke silmäkulmassaan. Juuri se ilme, jota niin paljon rakastan. Taulun kiinnitän seinälle. Kunniapaikalle sänkyni viereen.
En huomaa kesän epätavallista lämpöä, enkä lintujen villiä viserrystä puiden oksilla. Istun vaan sisällän tuijottaen Joonaksen kuvaa. Itken itseni iltaisin uneen ja näen painajaista, kunnes taas herään omiin kiljaisuihini.
Eräänä elokuun iltana, kun taas kerran tuuditan itseäni uneen, alan miettiä, ettei Joonas ole kokonaan poistunut, sillä Hän on yhä ajatuksissani. Vaikka Joonaksen ruumis on jo maan povessa ja sielu taivaassa, on muistoHänestä visusti sydämessäni. Mikään niin kaunis ei voi kadota maailmasta. Tästä lähtien uskon kuoleman jälkeiseen elämään. Tiedän, että siellä jossain Hän odottaa minua. Aion elää pitkän ja onnellisen elämän ja kun lopulta kuolen, Hän odottaa minua. Nukahdan rauhalliseen, painajaisettomaan uneen huulillani sanat: "Ikuisesti enkelini"
