Ylpeän prinsessan morsiushuntu

Koska tänään on pyhäinpäivä, ajattelin kirjoittaa, jonkun kauhutarinan. Kävisikö vaikka tarina...

                         YLPEÄN PRINSESSAN MORSIUSHUNTU

 Elelipä kerran hyvin kaunis prinsessa. Hän oli yhtä ylpeä kuin kauniskin. Neito oli kaiken lisäksi myös soveliaassa iässä menemään naimisiin. Prinssejä ja kuninkaita saapui häntä kosimaan. Prinsessa ei hyväksynyt ketään ja hänen isänsä alkoi jo huolestua. Lopulta neito ilmoitti kaikille, että hän tulisi vaimoksi sille, joka oli peitonnut kaikki muut kuninkaat ja prinssit.

Sota riehui maailmalla monta vuotta kuninkaitten ja prinssien ottaessa mittaa toisistaan. Isän ja kamarineitojen pyynnöistä ja rukouksista huolimatta, ylpeä prinsessa ei luopunut aatteistaan maailman mahtavimman kuninkaan vaimona olemisesta. Joka ilta hän nypläsi kamarineitojensa kanssa sentin valkoista morsiushuntuaan.

Lopulta linnan porteille saapui uljas mies valkoisen ratsun selässä, silmikko silmillään. Hän pyysi saada tavata prinsessan ja kertoi hänelle, että oli peitonnut muut prinssit ja kuninkaat. Prinsessa oli haltioissaan, mutta neidon isä epäili vahvasti mahtavaa kuningasta. Kunigas lupasi, että jos isä ei pidä liittoa sopivana, hänellä on valta purkaa se ennen häitä.

Häät kumminkin pidettiin. Koko valtakunta oli kokoontunut kirkkoon, missä prinsessa ja kuningas vihittäisiin. Prinsessalla oli valkea silkkipuku ja monta metriä pitkä pitsinen morsiushuntu. Kuninkaalla oli edelleen sama kiiltävä haarniska ja silmikko silmillään, jota hän ei suostunut riisumaan.

Häiden jälkeen kuningas nosti kauniin vaimonsa ratsaille taakseen. Koko hoviväki oli lähtenyt saattamaan prinsessaa tulevaan palatsiinsa. He ratsastivat kolme yötä ja kolme päivää, ennen kun alkoi tuulla ja myrky saavutti heidät. Enää ratsastus ei kestänyt kauaa. Kuningas pysäytti ratsunsa vanhan ja ränsistyneen hautausmaan eteen. "Miksi me pysähdyimme tänne?" neito tivasi ärtyneenä ja peloissaan. "Tämä on minun valtakuntani" Sanoi kuningas "Olen itse Kuolema, kuolleiden kuningas. Voitin kaikki kunigkaat ja prinssit." Prinsessan ylpeys oli maksanut hänelle hänen vapautensa. Hoviväki lähti takaisin, eikä ylpeää ja kaunista neitoa sen koomin nähty...
Paitsi hänen valkea morsiushuntunsa koristaa vieläkin välillä taivaankantta muistutuksena prinsessan ylpeydestä.


Tuon tarinan juonen nappasin L.M. Montgomeryn kirjasta Sara Tarinatyttö.