Seuraavana yönä näen ensimmäistä kertaa sen unen: kävelen autiolla nummella taulussa olevan vaalean hahmon kanssa. Hahmo on hunnutettu nainen, joka on pukeutunut vaaleaan vanhanaikaiseen mekkoon. Hänen kasvojaan ei näy, mutta hahmon äänen sointi on lumoava. Kävelemme hetken hiljaa ennen kuin hän avaa suunsa. "Sinut on valittu", hän sanoo pehmeästi. Kun yritän kysellä tarkemmin, olento vain pudistelee päätään ja toistaa , että minut on valittu. Takaamme kuului räsähdys ja käännähdän katsomaan. Taulussa ollut tummapukuinen hahmo juoksee meitä kohti. "Juokse! JUOKSE!" Vaalea hahmo huutaa kaunis ääni pakokauhua täynnä. Ja minä juoksen. Juoksen minkä jaloistani pääsen, mutta mustapukuinen olento saavuttaa minua. Kun hän on koskettamassa minua, herään huohottaen. Nousen istuaalleni, kun viimeisetkin unen rippeen häipyvät mielestäni.
Seuraavana yönä näen samaa unta. Sama olento sanomassa samalla lumoavalla äänellä:"Sinut on valittu!" Sama musta hahmo ajamassa minua takaa ja sama kylmä hiki, kun herään aamulla. Kun hengitykseni tasaantuu, alan vilkuilla ympärilleni huoneessa. Seinäkello näyttää puolta seitsemää, eiliset vaatteeni lojuvat tuolin selkämyksellä ja pöydällä lojuu valkoinen piirustuspaperi. Sytytän valot ja tallustelen katsomaan paperia, sillä se ei ollut pöydälläni vielä illalla. Paperiin oli kirjoitettu "sinut on valittu" punaisella väriliidulla. Käsiala on omaani ja sormeni ovat saman punaisen väriliidulla tahrimat. Minulla ei ole mitään muistikuvaa, että olisin kirjoittanut mitään tuollaista. Rypistäen paperin ja heitän sen roskakoriin. Päätän unohtaa asian ja menen aamiaiselle.
On turha olettaa, että unohdan asian. Sama uni piinaa minua joka yö. Jokainen aamu löydän pöydältäni paperin, johon on käsialallani töherretty:"Sinut on valittu!" Joka päivä alan nähdä uusia muistutuksia unesta. Yhtenä päivänä alan kuulla vieraskielisissä laulussa sanat "Sinut on valittu!" Toisena alan kuulla lintujen viserryksessä paniikkiin vivahtavan sanan "Juokse!" Kolmantena alan hahmottaa suurista väentungoksista hupullisen tumman hahmon. Joka päivä tulee uusi muistutus. Yritän hävittää taulua seinältäni, mutta se vain aina palaa takaisin. Olenko tulossa hulluksi? Jos en, niin mikä yliluonnollinen olento riivaa minua?
Kuukauden päästä Unen alkamisesta on halloween ja kauan odotetut, jokavuotiset halloweennaamiaiset Irman luona. Ulkoisesti olen tavallinen, vaikkakin jokin riivaa minua edelleen, joten pukeudun mustaksi kreivittäreksi ja lähden juhlimaan.
Nauru raikuu kummitusmusan täyttämässä talossa, kun minä ja viisi ystävääni yritämme keksiä mahdollisimman karmeita tanssiliikkeitä. Ovi käy ja huoneeseen astuu mustapukuinen hahmo. "Hah! Petteri pukeutuu viikatemieheksi jo kolmatta vuotta peräkkäin. Noloo!" huudahdan musiikin seasta. Saan muutaman oudoksuvan katseen ystäviltäni ennen kuin Irma avaa varoen suunsa:"Öh Anni! Petteri on flunssassa eikä oo tulossa tänne. Täällä on vaan me viisi eikä kukaan oo tullu sisään viimeiseen tuntiin." Selkäpiitäni karmi, kun kuulen taas tutun ja lumoavan äänen. "Juokse! Juokse!" se huutaa pakokauhua äänessään. Ja minä juoksen. Juoksen Kuolemaa karkuun. Tienviitat viuhuvat ohitseni. Nopeita askeleita siivittää vielä nopeampi sydämeni syke. Haukon henkeäni ja käännähdän kotiovelleni. Kiidän yläkertaan ja huoneeseeni. Taulu on pudonnut sängylleni ja sen takaa pilkottaa jotain hopeista - miekka. Otan miekan ja nostan taulun seinälle. Alan kuulostella. Pihalla sora ratisee. Joku on tulossa! Ulko-oven saranat narisevat sen auetessa. Eteisen poikki käy askeleet. Porras narahtaa olennon alla. Pelkään kuollakseni! Toivon, että pystyisin piilottelemaan. Se kuitenkin tuntuu luonnistuvan huonosti, sillä laukkaava sydämeni kuuluu kauas. Toden totta! Epäonnistuin. Kevyet askeleet pyyhkivät käytävää oveni takana. Kahva painuu alas ja kohtaan Kuoleman silmät. Olen pyörtyä kauhusta, kun tunnen kevyen suudelman otsassani. Vilkaisen taulua. Se on muuttunut. Nimi on "Vahvistuva Toivo" ja vaalea hahmo ja musta hahmo, Toivo ja Kuolema, ovat nyt tasavertaisissa asemissa. Enää minua ei pelota. Tiedän mitä teen ja torjun Kuoleman miekan iskun, juuri ennen kuin se leikkaisi pääni poikki. Astun lähemmäs ja alan jaella iskuja niin nopeasti, etten ole ennen nähnyt. Surman tanssia ja jatkuu tovin ennen kuin saan sivallettua Kuoleman maahan. Olento kaatuu maahan ja katoaa. Olen kukistanut Kuoleman! Vilkaisen taulua. Alakulmassa lukee "Voittoisa Toivo" ja Toivo seisoo uljaana ja mahtavana Kuoleman kyyristellessä maassa. Olen onnistunut!
Kuukauden ehdin elää onnellisena. Kerron tarinaa tytöstä, joka kukisti Kuoleman ja pelasti Toivon. Painajaisia en enää näe ja vaalea olento hymyilee minulle päivästä päivää taulussa. Mutta vain kuukauden verran...
Palaan koulusta auringonsäteiden saattelemana. Heitän reppuni lattialle ja vilkaisen tapani mukaan tauluun. Sydämeni jättää yhden lyönnin välistä. "Hiipuva Toivo" on palannut! Kuolema seisoo taas suurena ja uhkaavana. Huoneessani kaikuu kaunis, sointuva ääni:"Olet epäonnistunut! PAKENE!" Juoksen alakertaan. Pingon eteisen käytävää pitkin ja avaan ulko-oven. Pidemmälle en pääse, sillä katson silmiin vanhaa tuttavaani ja vihollistani - Kuolemaa.