Tämä tarina sijoittuu Pohjois-Amerikkaan,
Ojibwayn intiaaniheimoon, aikaan jolloin Christopher Columbus ei ollut vielä rantautunut
sinne. Se alkaa yöstä, jolloin nuori El'dyn-niminen tyttö näki unta ensimmäisenä maailmassa.
El'dyn avasi silmänsä, muttei nähnytkään tuttua
biisoninvuotaista teltan kattoa vaan pilvettömän yötaivaan, jonka tähdet
muodostivat spiraalimaisia kuvioita. Häntä ympäröi havumetsä, jonka puut
kohosivat kymmenien metrien korkeuteen. Oksistossa laulavan linnun sulosoinnut
tekivät niin
kauniita kuvioita tuuleen, ettei El'dynin korvat olleet ennen moista kuulleet.
Hän oli
todellakin kaukana kotoaan, mutta miten?
Linnun kaunis ääni viuhahti hätääntyneenä oktaavien
halki ja makeilta kukilta tuoksuvaa ilmaa halkoi korvia vihlova suden ulvonta.
Valtavat tassut jymisyttivät maata susien ajaessa peuraa takaa. Pian kokonainen lauma hevosen
kokoisia kauniita susia saapui aukiolle, missä El'dyn oli. Lauma lopetti nopeasti
suuren peuran ja vasta sitten sudet käänsivät tummien silmiensä katseen häneen. Niiden
huulet nousivat irvistykseen paljastaen terävät hampaat. Uhkaava murina täytti aukean ja suurin susista alkoi lähestyä El'dyniä niskakarvat
pystyssä. Hän tuskin ehti
ajatella lähestyvää kuolemaa
ennen kuin suurin susista hyökkäsi. Kuului jousen jänteen paukahdus ja susi retkahti
kuolleena maahan jättäen kuitenkin tykyttävän haavan El'dynin käsivarteen.
"Mitä ihmettä teet täällä ilman seuraa
tai asetta. Eikö sinulle ole opetettu, että metsässä on vaarallista!" Kirkas tytön ääni huusi närkästyneenä. El'dyn käänsi päätään ja näki kauniin
vaalean tytön, jonka
silmistä paistoi metsästäjälle ominainen
tarkkaavainen, mutta hurja katse. Hänen poskeaan koristi musta nuolen
muotoinen tatuointi. "Missä minä olen?" kysyi El'dyn tuskin kuiskausta kuuluvammalla äänellä. Somniumin
maassa, Järven
rannalla... Vieraan tytön äänestä kuuli, ettei tämä ymmärtänyt El'dyniä ollenkaan.
El'dyn lyyhistyi maahan. Missä hän oli? Kuka
kiivas tyttö
oikein
oli? Miten hän pääsisi kotiin?
Vaaleaverikkö
ojensi
kätensä ja lupasi
viedä El'dyn omaan
kylänsä ja auttaa häntä.
Tytöt lähtivät kävelemään
rauhallisesti läpi metsän. El'dyn ei voinut olla ihmettelemättä ympäristöä; kaikki oli valtavan kokoista.
Sananjalat ylsivät kutittamaan tyttöjen leukaa ja kaikkien lintujen siipiväli oli monta
metriä. Yksi lintu
kuitenkin olisi helposti mahtunut El'dynin kämmenelle. Se oli samettisen musta, kuin yötaivas, ja
kuulemma sen laulu oli kauneinta maailmassa. Somnus-linnuksi kutsuttu lintu ei
kertaakaan laulanut, seurasi vain tyttöjä tarkkaillen.
Vaaleaverikkö kertoi
nimekseen Nydia. Hän oli metsästäjäklaanin päällikön tytär ja lähitienoiden paras metsästäjä. Nydia muuttui hetkessä ylpeäksi ja
kopeaksi puhuessaan asemastaan ja taidoistaan. El'dynkin kertoi omasta
heimostaan ja maastaan. Molempien kyläläiset harjoittivat metsästystä, mutta
siihen yhtäläisyydet
loppuvatkin. Tytöt ystävystyvät nopeasti Nydian hetkittäisistä ylpeydenpuuskista huolimatta.
Auringon kadotessa pikkuhiljaa puiden taakse, ilmassa alkoi tuoksua savu ja
puusto alkoi harveta. Pian he olisivat perillä...
Somnus-lintu avasi ensimmäisen kerran
koko päivän aikana
suunsa ja lauloi yhtä kauniisti kuin El'dynin saapuessa. Samassa kaikki pimeni.
El'dyn avasi silmänsä ja näki tutun
teltan katon. Hänen päätään jomotti kuin hän olisi lyönyt se johonkin. Äkkiä hän muisti kaiken. Sudet, Nydian ja somnus-linnun. El'dyn katsoi käteensä ja näki visvaa
tihkuvan rosoreunaisen haavan, jonka susi oli tehnyt. Side, jonka hän oli siihen
kiertänyt, oli
kadonnut. Hämmentyneenä El'dyn kiersi
siihen uuden kangaspalan ja lähti teltastaan.
El'dyn avasi silmänsä ja näki teltan
vuotaktaton. Hän luuli olevansa kotona, kunnes somnus-lintu lauloi ja Nydian
kasvot ilmestyivät hänen näkökenttäänsä. "Oih! Sinä heräsit!" Nedia huudahti ilahtuneena, "Tiedätkö, meidän pitää lähteä Viimeiselle
vuorelle tekemään Unisieppari, mutta meillä on kiire, sillä somnus-linnun
poikaset kuoriutuivat keskikesällä eli muutaman päivän päästä." El'dyn katsoi ystäväänsä hämmentyneenä. Hänen ajatukset
eivät olleet vielä selkiytyneet.
Mitä ovat
Viimeinen vuori ja Unisieppari? Ja miksi meidän pitää kiirehtiä? El'dyn käänsi päätään ja hänen näkökenttäänsä ilmestyi vielä kaksi hahmoa: pieni ja kurttuinen hyvin vanha eukko
ja hyvin Nydian näköinen pitkä mies. Hänen oli oltava klaanipäällikkö.
Mies hymyili anteeksipyytävästi ja alkoi
selittää: "On
olemassa kaksi todellisuutta. Me olemme Unen maassa, täällä Somniumissa
ja sinä tulet
Toisaalta. Viimeinen vuori on kuin portti ja somnus-linnut ovat
portinvartijoita. Nyt raja on
haurastunut ja ihmiset eivät pysy omalla puolellaan todellisuutta. Se on vaarallista itse
jokaiselle. Teidän pitää sulkea raja. Nydia tietää, mitä tehdä."
Puolen päivän aikoihin
koko metsästäjien klaani
oli lähettämässä tyttöjä matkaan. Heidät oli
varustettu hyvin. El'dyn oli saanut uudet, kestävämmät vaatteet ja repullisen muonaa sekä muita
tarvikkeita. He lähtivät iloisesti rupatellen matkaan ja illan tullen tytöt olivat kävelleet pitkälle
pohjoiseen. He sytyttivät nuotion valtavien kuusten katveeseen ja juttelivat kunnes
somnus-lintu lauloi yölaulunsa ja El'dynin päässä pimeni.
Herätessään El'dyn
haistoi hiuksissaan savun, joka oli tullut heidän nuotiostaan. Viereisestä teltasta
alkoi kuulua hätääntynyttä nyyhkettä ja hän kiirehti katsomaan, mikä oli hätänä. Pieni Nylá-tyttönen itki
pidellen kasvojaan, jotka olivat täynnä viiltoja. "Minut vangittiin.
Minulla ei ole merkkiä poskessa ja ne luuli että olen demoni. Ne kiduttavat minua ja
sanovat, että
tuhoan
niiden klaanin", Nylá änkytti nyyhkytyksiensä välissä. El'dyn sulki tytön syliinsä, rauhoitti tätä ja valeli
parantavaa salvaa kasvojen haavoihin. Sisällään hän alkoi pelätä. Aika oli
todellakin vähissä.
Päivän myötä selvisi, että myös eräs poika oli
joutunut myös
todellisuuden vietäväksi. Hän kuitenkin oli säilynyt ehjänä muutamaa naarmuja lukuun ottamatta. Ahdistus puristi El'dynin
rintaa hänen mennessä ajoissa
nukkumaan. Hänen ja Nedian
oli pakko saada unisiepparit nopeasti valmiiksi!
El'dynin herätessä Nydia oli jo
valmiina lähtöön.
Somnus-lintu lauloi vielä kauniisti, kun he jatkoivat matkaa. Puolenpäivän aikoihin
Viimeisen vuoren huippu piirtyi taivaanrantaan. He ehtisivät illaksi sen
juurelle. Kunhan El'dyn ei miettinyt omaa heimoaan, hän oli hyvällä päällä ja hyräili
kulkiessaan Nydian rinnalla. Hän oli kiintynyt vaaleatukkaiseen ystäväänsä hyvin paljon ja suri sitä, että heidän pitäisi lopulta
erota. Se oli El'dynin viimeinen ajatus illalla ennen somnus-linnun laulua ja hänen
nukahtamistaan.
Ensimmäinen, mitä El'dyn herätessään huomasi,
oli ahdistunut ilmapiiri. Hän juoksi viereiseen telttaan ja kiljahti järkyttyneenä. Pieni Nylá makasi
lavitsallaan kasvot tuskasta vääristyneenä. Se ilme ei sopinut alkuunkaan hänen lapsenkasvoilleen. Vasta paljon
myöhemmin El'dyn
huomasi hopeisen tikarin työnnettynä syvälle tytön sydämeen. Kahvaa kiersi samat kirjasimet, mitä Somniumissa käytettiin.
Kuivunut veri värjäsi Nylán tunikan ruosteenväriseksi. Pala kurkussa El'dyn sulki
pikkutytön suuret silmät ja suuteli
tämän kylmää otsaa.
Pikku-Nylá ei ollut
unien ainut uhri. Eräs nuori mies taisteli elämästään vastapäisessä teltassa.
Karhu oli hyökännyt hänen
kimppuunsa. Suurin osa heimolaisista, jotka eivät olleet vielä kokeneet
kolmatta vuosikymmentään, oli viettäneet yönsä Somniumissa. Siitä kertoivat enemmän tai vähemmän pahemmat vammat, jotka vaarallinen metsä oli saanut
aikaan. Tuntui kidutukselta odottaa iltaan asti, mutta lopulta aurinko meni
mailleen ja El'dyn pakeni telttansa.
Nydia nukkui yhä sikeästi, kun
somnus-lintu lauloi ja El'dyn heräsin. Nydia oli yöllä kerännyt ainekset
unisieppareihin. Somnus-linnun sulkia, lumoavantuoksuista köynnöstä ja kiiltäviä munanpalasia.
Nydian herätessä El'dyn oli
tehnyt aamiaista. Syötyään tytöt alkoivat työstää unisieppareita. He tekivät nuoresta pajunoksasta kehikon,
johon punoivat köynnöstä verkoksi. Verkon joukkoon he pujottelivat munanpalasia. Höyhenet he
laittoivat roikkumaan kehikosta. Aurinko oli jo alkanut painua mailleen
unisieppareiden valmistuessa. Toisen Nydia veisi klaaninsa luo ja toisen El'dyn
ottaisi mukaansa.
Tytöt katsoivat
toisiaan ja Nydian silmissä kimmelsi kyynel. Nyt oli heidän aika erota. El'dyn kapsahti ystävänsä kaulaan.
Nydia vastasi tiukkaan halaukseen, ja pian El'dyninkin silmät tulvivat
hyvin. Nyyhkyttäen hän katsoi unisieppariaan. Hän ei halunnut sulkea kahden todellisuuden välistä yhteyttä. Sitten hän muisti Nylán kasvot ja nyyhkytys purskahti rajuna El'dynin rinnasta.
"Kiitos kaikesta! Kohtaamisemme oli parasta, mitä minulle on
koskaan tapahtunut. Sinusta tuli minulle hurjan rakas", Nydia sanoi
vaimealla äänellä. El'dynin
halusi sanoa välittävänsä ystävästään hurjasti, mutta hän ehti vain avata suunsa, kun
somnus-lintu päästi kauneimman laulunsa ja El'dynin päässä pimeni.
Ystävyksien side oli niin vahva, ettei
yhteys kahden todellisuuden välillä katkennut kokonaan. Mekin matkustamme joka yö Somniumiin,
mutta unilinnun taika suojaa meitä ja tekee unista epätodellisia.