Hobitti - Smaughin autioittama maa

Olimme muutaman kaverini kanssa katsomassa Hobitin ensi-iltaa tiistai ja keskiviikko välisenä yönä. Oli hienoa katsoa Hobittia yöllä Tolkien-fanien kanssa ( olen itsekkin Tolkien-fani). Voisin laittaa tänne lainauksen päiväkirjastani siitä yöstä...

11.12.2013 Ke

"Klo 23 olimme Finnkinon edessä ja lunastimme liput Hobitin ensi-iltaan. Kinopalatsin aula oli täynnä väkeä: tavallisia ihmisiä, vähän oudompia ihmisiä, hobitteja, haltioita, kääpiöitä ja yksi lohikäärmekkin. Aulassa oli myös rekvisiittaa: Repunpään ovi ja tienviittoja ( Hobittila, Mordor, Erebor, Kontu, Lotholoreiel, Järvikaupunki...).

Tunnelma oli mahtava ja siellä oli orkesteri soittamassa lauluja( esim. In Dreams). Tuossa vaiheessa kaikki väsymys katosi. Aulassa odottaminen oli melkein mahtavampaa ( ei nyt sentään ) kuin elokuvan katsominen. 

Lopulta ykkössalin ovi avautui  ja kello vaihtui keskiviikon puolelle. Oli 11. päivä ja Hobitti - Smaughin autioittama maan ensi-ilta. Elokuva oli MAHTAVA! Kello 00:02 valot himmenivät, meidät toivotettiin tervetulleiksi ja elokuva sai alkaa. Salin tunnelma oli sähköistynyt, jännittynyt ja huumaantunut. Sali puhkesi aplodeihin, kun Legolas ilmestyi näyttävästi kuvioihin. Käsiä lyötiin yhteen useamminkin ( varsinkin Legolaksn sotatemppujen jälkeen, mutta sai Taurielkin mukavat kättentaputukset) ja elokuvan päätyttyä vislaukset halkoivat ilmaa. Kolmen aikaan yöllä lähdimme kotia kohti. 

Hobitissa näyttelijäsuoritukset, erikoistehosteet, maisemat ja äänet olivat kohdillaan, mutta mitä muuta voisi odottaa Peter Jacksonin ohjaamasta, HFR:stä 3D:stä elokuvasta, joka on tehty J.R.R. Tolkienin kirjan pohjalta."

Tuntuu uskomattomalta, että pääsin katsomaan Hobittia keskellä yötä. Viimeinen Hobitti tulee 17.12.2014. Sitä odotellessa...

Ylpeän prinsessan morsiushuntu

Koska tänään on pyhäinpäivä, ajattelin kirjoittaa, jonkun kauhutarinan. Kävisikö vaikka tarina...

                         YLPEÄN PRINSESSAN MORSIUSHUNTU

 Elelipä kerran hyvin kaunis prinsessa. Hän oli yhtä ylpeä kuin kauniskin. Neito oli kaiken lisäksi myös soveliaassa iässä menemään naimisiin. Prinssejä ja kuninkaita saapui häntä kosimaan. Prinsessa ei hyväksynyt ketään ja hänen isänsä alkoi jo huolestua. Lopulta neito ilmoitti kaikille, että hän tulisi vaimoksi sille, joka oli peitonnut kaikki muut kuninkaat ja prinssit.

Sota riehui maailmalla monta vuotta kuninkaitten ja prinssien ottaessa mittaa toisistaan. Isän ja kamarineitojen pyynnöistä ja rukouksista huolimatta, ylpeä prinsessa ei luopunut aatteistaan maailman mahtavimman kuninkaan vaimona olemisesta. Joka ilta hän nypläsi kamarineitojensa kanssa sentin valkoista morsiushuntuaan.

Lopulta linnan porteille saapui uljas mies valkoisen ratsun selässä, silmikko silmillään. Hän pyysi saada tavata prinsessan ja kertoi hänelle, että oli peitonnut muut prinssit ja kuninkaat. Prinsessa oli haltioissaan, mutta neidon isä epäili vahvasti mahtavaa kuningasta. Kunigas lupasi, että jos isä ei pidä liittoa sopivana, hänellä on valta purkaa se ennen häitä.

Häät kumminkin pidettiin. Koko valtakunta oli kokoontunut kirkkoon, missä prinsessa ja kuningas vihittäisiin. Prinsessalla oli valkea silkkipuku ja monta metriä pitkä pitsinen morsiushuntu. Kuninkaalla oli edelleen sama kiiltävä haarniska ja silmikko silmillään, jota hän ei suostunut riisumaan.

Häiden jälkeen kuningas nosti kauniin vaimonsa ratsaille taakseen. Koko hoviväki oli lähtenyt saattamaan prinsessaa tulevaan palatsiinsa. He ratsastivat kolme yötä ja kolme päivää, ennen kun alkoi tuulla ja myrky saavutti heidät. Enää ratsastus ei kestänyt kauaa. Kuningas pysäytti ratsunsa vanhan ja ränsistyneen hautausmaan eteen. "Miksi me pysähdyimme tänne?" neito tivasi ärtyneenä ja peloissaan. "Tämä on minun valtakuntani" Sanoi kuningas "Olen itse Kuolema, kuolleiden kuningas. Voitin kaikki kunigkaat ja prinssit." Prinsessan ylpeys oli maksanut hänelle hänen vapautensa. Hoviväki lähti takaisin, eikä ylpeää ja kaunista neitoa sen koomin nähty...
Paitsi hänen valkea morsiushuntunsa koristaa vieläkin välillä taivaankantta muistutuksena prinsessan ylpeydestä.


Tuon tarinan juonen nappasin L.M. Montgomeryn kirjasta Sara Tarinatyttö.

Sielusta syttyvä...

  

"Linda herää! Lähdetkö mun ja Netan kanssa Kynttilänvalon majatalon 100-vuotisjuhliin?" Avasin silmäni ja katsoin tokkuraisena kahta parasta ystävääni, Eppua ja Nettaa. Heidän kasvonsa loistivat innostuksesta. Vihdoin tajusin, mistä oli kyse. Siitä vanhasta kummitustalosta, joka nökötti metsässä nurmettuneen pihatien päässä. Olimme jo kauan unelmoineet siellä nukkumisesta.

Keskustelimme pitkään vanhasta talosta, jossa oli nähty öisin valoja, vaikka siellä ei ole asuttu liki viiteenkymmeneen vuoteen. Eppu oli leikannut lehdestä artikkelin, joka kertoi 100-vuotisjuhlista. Aamupäivällä olisi kakkukahvit ja joku kertoisi Majatalon historiasta sekä illalla pimeän tultua kynttiläpolku. Unelmamme kummitustalosta keskeytyivät, kun puolivuotias pikkusiskoni Lyyli alkoi itkeä. Se tarkoitti, että keittiöstä saisi aamupalaa.

Vihdoin koitti se lokakuinen viikonloppu, jolloin juhlat  pidettiin. Saavuimme juhlapaikalle hyvissä ajoin. Majatalo oli kuurattu puhtaaksi ja pihalle  oli pystytetty puolen tusinaa pöytää. Olihan Kynttilänvalon majatalo suuri osa kaupunkimme historiaa. Kakku oli hyvää, mutta luento oli tylsä. Historioitsija oli pulskapuoleinen, keski-ikäinen mies, joka haisi valkosipulille.

Kun ilta pimeni, meille jaettiin lyhdyt ja kartat. Äiti lähti kotiin Lyylin kanssa, mutta minä, Eppu ja Netta saimme jäädä majataloon yöksi. Aika moni muukin oli päättänyt jäädä yöksi, sillä metsä kuhisi kynttilänetsijöitä. Kynttilöitä mekin etsimme. Touhu oli kuin geokätköilyä tai suunnistamista.

Viimeisen rastin kohdalla meille tuli hankaluuksia. Me kahlasimme saniaisviidakossa ja yritimme löytääkynttilää. "Täällä, täällä!" karjui Eppu "Täällä on kynttilä!" Ryntäsin saniaistan läpi ja kantojen yli lyhty kädessä ja villisti kikattaen. Myöhäinen ilta oli tehnyt tepposensa. Kohotin lyhdyn valoa ja huokasin pettyneenä. Se ei  ollut oikea kynttilä. Ne, joita me etsimme, olivat valkoisia ja ohuita, tuo oli musta ja paksu. Laitoimme sen takaisin kivenkoloon ja lähdimme jatkamaan matkaa.

Kello oli reilusti yli puolenyön, kun saavuimme majataloon.Olimme valinneet yöpymispaikaksemme pienen pihaerakennuksen, koska siellä kummitteli eniten. Joku muukin oli ilmeisesti  halunnut yöpyä kummitustalossa, sillä talon alakerrasta kuului ääniä. Emme halunneet häiritä heitä, joten menimme yläkertaan ulkona olevia portaita pitkin. Meitä ei nukuttanut, joten aloimme selailla vanhoja kirjoja. Eräässä kirjassa kerrottiin Kalman kynttilästä. Se oli täysin samanlainen, kuin se, jota luulimme viimeisen rastin kynttiläksi.Kalman kynttilän sytyttämiseen tarvittiin aimo annos pahuutta, ripaus magiaa ja yksi viaton sielu. Hihitimme asialle. Kirjan nimi oli Noitien magiaa.

Kurkistimme alakertaan silkkaa uteliaisuuttamme. Eikö ole yleisesti tiedossa, ettei salakuuntalija kuule välttämättä ihania asioita. Emme välittäneet siitä ja  kauhistuimme. Lyyli makasi lattialla ja nojatuoleissa oli neljä outoihin kaapuihin pukeutunutta naista. He puhuivat  siitä kuinka aikovat sytyttää Kalman kynttilän, kuts
ua sillä noidat takaisin Helvetistä ja valloittaa maan takaisin itselleen tuhannen vuoden jälkeen. Yksi noidista, ilmeisesti joukon johtaja Beatrice lähti hakemaan Kynttilää. Nyt oli meidän aika toimia. 

Netta puki vanhan lakanan ylleen ja muunsi ääntään, niin että näytti ja kuulosti Beatriceltä. Hän meni alakertaan ja sanoi muille noidille, että tuli hakemaan vauvaa. Minä ja Eppu juoksimme sillä aikaa metsään muksnamme miekka, joka kirjan mukaan pystyi ainoastaan tuhoamaan kalmankynttilän.

Hiivimme Epun kanssa metsässä säikähtäen jokaikistä pienintäkin räsähdystä ja kahahdusta. Kuuntelimme tarkasti ja lopulta kuulimme askelia. Beatrice tuli kädessään Kalman kynttilä ja naamallaan maailmanvalloittajan virne. Hyppasin puskasta ja sanoin ääni väristen:"Anna kynttilä tänne!" Hämmästyksestä toivuttuaan, noita-akka tuhahti pilkallisesti ja löi minua poskelle niin, että se tykytti kipeästi ka pitkään. Eppu paiskasi kiven noidan näpeille ja Beatrice pudotti kynttiän, Minä syöksyin nappaamaan sen. Noita suuttui ja teki jotain, mitä en nähnyt ja Eppu lensi tajuttomana maahan. Raivostuin ja heilautin miekkaani.Beatricen pää putosi jalkojeni juureen. Mitä olin tehnyt? Nostin miekan toistamiseen ja heilautin sen alas. Kalman kynttilästä lähti suuri energia-aalto ja sen jälkee en muista mitään.

Avasin silmäni. Päätäni tykytti kipeästi ja korvani juuressa joku piippasi ikävästi. Kaikkialla oli valkoista. Jos olisin kuollut, minua ei varmasti sattuisi. Sairaanhoitaja tuli luokseeni, kun huomasi, että olin herännyt. olin siis sairaalassa. Aloin hahmottaa ympäristöä. Äiti torkkui sänkyni jalkopäässä tuolilla Lyyli sylissään. Muistin, mitä oli tapahtunut. Muistin myös, että Kalman kynttilä ja Beatrice olivat poissa. Huokasin syvään ja vaivuin uneen, jossa ei ollut huolia.



Tuo tarina perustui erääseen painajaiseeni...