Kun heräsin, päätäni jomotti ja suuni oli rutikuiva. Yritin nousta parempaan asentoon, mutta käteni pistivät vastaan. Ne olivat sidottu tiukasti paksulla köydellä ja suuni poikki kulki pahanmakuinen kangas puhumisen estämiseksi. Aloin pikkuhiljaa hahmottaa ympäristöä: Ilma oli ummehtunutta ja home haisi vahvasti. Huoneessa ei ollut ikkunoita eikä ovia. Ainoa valo tuli katossa roikkuvasta hehkulampusta. Valo oli valjua ja keltaista, eikä se riittänyt huoneen nurkkiin asti. Muut ystäväni olivat myöskin kahlittuina. Nelli oli jo tajuissaan ja tuijotteli kauhistuneena ympärilleen. Pinja oli heräilemässä ja Simon veteli yhä sikeitä.
Yläpuoleltamme alkoi kuulua rapinaa. Vihdoin! Olimme odottaneet jo vaikka kuinka kauan. Minun päätäni särki ja vatsani kurisi. Kaiken lisäksi minulla oli kova vessahätä. Niin oli ilmeisesti kaikilla muillakin. Olimme yrittäneet keksiä pakosuunnitelmaa erinlaisin äännähdyksen ja pään nytkähdyksin. Nyt Simon aloitti kiihkeän muminan ja me muut nostimme katseemme ylös. Kattoluukusta liukui portaat alas ja niitä pitkin tuli neljä vankkatakenteista miestä kädessään tarjottimet: peltimuki ja vanha leivän kannikka. Vartijat saapuivat luoksemme ja irroittivat suukapulamme. Juuri kun vartijani oli saanut minut juotettua, ylhäältä kuului pistoolin laukaus. Miehet katsahtivat toisiaan kauhistuneina ja lähtivät tikapuita pitkin takaisin ylempiin kerroksiin jättäen kattoluukun halki. Tässä oli meidän mahdollisuutemmeja ainoa kompastuskivi oli köydet ranteittemme ympärillä.
"Apua! Mitä me nyt tehdään? Ne aikoo varmaan raiskata meidät ja sitme kuollaan! Miksen mä vaan alkanu seurustella Santun kaa kun se oli vielä mahdollista. Nyt en saa koskaan suudella ketään..." Pinja pälätti hermostuneena. Nelli mulkaisi ystäväänsä kivahtaen:"Äh pää kii. Sä hermostutat meitä. Sitäpaitsi en usko et meitä raiskataan. kidnappaus pikemminkin." "Eva! Mikaelin kynäveitsi!" Simon huudahti yllättäen. Hän oli tuskin kuullut Nellin ja Pinjan sananvaihtoa. Kesti hetken, ennen kun muistin: syntymäpäivälahja, jonka Mikael, siskoni Esmen aviomies, oli antanut minulle toissavuonna. Hivuttauduin Simonia kohti, jotta hän voisi ottaa hameeni helmaan piilotetun kynäveitsen. Aloin nirhata pojan köysiä. Hän parahti, kun veitseni terä lipsahti Simonin ranteeseen. Anteeksipyyntöjeni muassa jatkoin hidasta ja raskasta työtäni. Lopulta poika sai ranteensa vapaaksi ja puolessa tunnissa me kaikki olimme vapaita ja lähdimme kohti ylempiä kerroksia.
"Seis!" kuului Simonin kiivas kuiskaus. Jähmetyin paikoilleni ja siirsin katseeni oikealle. Pariovien takana oli puolentusinaa miestä ja pöydällä heidän keskellään oli maaginen taskunauris. Emme saisi sitä mitenkään, jos roistot olisivat ryhmittyneinä kellon ympärille. Yhtäkkiä päähäni pälkähti idea. "Rakkaat ystävät." Supatin hiljaa "Minulla on suunnitelma."
Sydämeni pamppaili, kun odotin merkkiä.Kuulin matalan vihellyksen ja tiesin, että Pinja ja Nelli olivat juuri puhkaisseet roistojen auton renkaat. Tiesin myös, että nyt oli minun aikani toimia. Kiljaisin ja odotin kunnes näin kuuden raskasrakenteisen miehen juoksevan minua kohti. Nyt kun he kaikki olisivat perässäni, Simon saisi napattua taskunauriinsa. Lähdin juoksemaan niin lujaa kuin pääsin miesten seuratessa kannoillani. Kirosin mielessäni painavaa mekkoani. Se hidasti vauhtiani ja kaiken lisäksi en tiennyt missäpäin taloa olin. Katsahdin taakseni. Olin karistanut miehiä kannoiltani. Käännyin umpimähkään vasemmalla. Päädyin eteiseen. Edessäni oleva ulko-ovi oli sepposen selällään. Juoksin sinne ja singahdin rivitaloasunnon ulkoportaat alas. Ystäväni odottivat pihakivetyksellä kuten olimme sopineet. Ponkaisin Nellin taakse hänen polkupyöränsä selkään. Simon istui jo Pinjan tarakalla auringossa välkähtelevä taskunauris kädessään. Tytöt polkaisivat kulkupelinsä liikkeelle ja lähdimme kiitämään kohti Nellin taloa. Kuulimme raivostuneen karjaisun, kun varkaat olivat huomanneet tyhjät autonrenkaat. Olimme onnituneet ja pian pääsisimme kotiin. Voisimme ehtiä jopa iltatelle.
Mätkähdin Simonin sängylle ja poika putosi vierelleni lattialle.Ehdin juuri nousta istuma-asentoon, kun Simonin äiti rouva Ruotsalainen pelmahti huoneeseen ja pyysi meidät teelle. "Öh. Taidan mennä kotiin, koska vanhempani ovat luultavasti jo huolestuneita. Kiitos kuitenkin kutsusta", kieltäydyiin kohteliaasti. Rouva Ruotsalainen katsoi minua kummastuneena kertoen, että olen ollut täällä vasta kymmenisen minuttia. Kohtasin Simonin kummastuneen katseen, mutta hyväksyin iltapäiväteetarjouksen.
Lyhyen ruokailuhetken jälkeen lähdin Simonin kanssa metsään. Käteni hikistyi ystäväni kädessä ja sydämeni pamppaili tuhatta ja sataa. Jännityksestäni huolimatta maaginen lähde näytti samalta kuin ennenkin. Simon tarttui lapioon ja hautasi taskunauriin syvälle maahan piiloon. Tyhjensimme myös lähteen, jottei se enää koituisi kenellekkään vaaraksi. Ulkoisesti kaikki, joka muistutti matkastamme aika-avaruuden halki, olivat poissa, mutta sydämessäni muistan aina lämmöllä 2000-luvun Turkua ja uusia ystäviämme Nelliä ja Pinjaa.
