Aika-avaruus osa 2

Putosin kovalle mukulakivikadulle ja pian Simon mätkähti päälleni. Ähkäisin kovaäänisesti ja poika pomppasi ylös. Nousin ja pudisteli pölyt mekostani. En tiedä, mitä tapahtui. Oliko  kulunut sekunteja, vaiko tunteja siitä, kun olimme kadonneet Simonin huoneesta. En muista muuta kuin pimeyttä ja ajoittaisia valonpilkahduksia. Katselin ystävääni kuin vastausta odottaen. "Wau", Simon kuiskasi "Matkustimme juuri avaruuden halki."  Ylitseni kävi pahoinvoinnin aalto. Tarkkailin hätäisesti ympäristöäni kuin jotain tuttua etsien. Minulle tuli dejavu tunne, kuin olisin ollut täällä aiemmin. Ja niin olinkin ollut, sillä edessäni kohoava rakennus oli Turun Tuomiokirkko. Ympäristö vain oli hyvin erilainen.

Meitä kohti käveli kaksi tyttöä, vaalea- ja ruskeaverikkö. Molemmat olivat pukeutuneet hyvin pieniin vaatteisiin. Housut ylettyivät tuskin yläreiteen ja hihattomassa paidassa oli hyvin avonainen kaulus. He olivat sieviä vähäisestä pukeutumisestaan huolimatta. Simon oli myös huomannut vaatteiden pienuuden ja tuijotteli auringossa kimaltelevaa Aura-jokea. Tytöt oliva jo saavuttaneet meidät. "Tuletteko te Keskiaikamarkkinoilta?" ruskeahiuksinen tyttö kysyi hymyillen. "Emme kai", vastasin epäröiden. "Niinpä Pinja! Sitä mä yritin koko ajan sanoo, ettei noi puvut oo keskiaikaset vaan pikemminkin 1800-luvun tyyliset" vaaleatukkainen valisti ystäväänsä. Simon katsoi vihdoinkin tyttöjä: "Puvut! 1800-luvun tyyliset! Emmekö olekkaan enään vuodessa 1813?" Tytöt katsoivat meitä suut auki. Pinjaksi kutsuttu sai ensimmäiseksi äänensä takaisin:"Öh... Olemme nyt vuodessa 2013." Aloin selittää tilannettamme yksityiskohtia myöten. "Tässä siis olemme, mutta miten pääsemme takaisin kotiin?" Lopetin kertomukseni apeaan varpaideni vilkaisuun.Simon kaivoi taskunauriinsa taskustaan ja ilmoitti nappulan, jolla viisareita säädettiin, olevan poissa. "Äh! Tänään on sunnuntai, joten se Varissuolla oleva kelloliike on kiinni. Mut hei! Tehän voitte tulla meille yöks, kun äiti ja isi on mökillä. Pinjakin tulee. Niin ja mä oon Nelli ja toi on Pinja." Hyväksyimme Simonin kanssa tarjouksen ja kerroimme nimemme.

Kyytimme Nelli luo ei tullut vielä muutemaan tuntiin, emmekä minä ja Simon voineet kulkea kaupungilla 1800-luvun tyyliin pukeutuneina, jotein tytöt veivät meidät lähimpään vaatekauppaan. Simon sai pitkät housut, joita kutsuttiin farkuiksi, ja vaalean paidan, jossa luki ROCK. Minulle ostettiin hihaton ja polviin asti ulottuva mekko (en suostunut pukeutumaan housuihin), jossa oli sinisiä kukkakuvioita. Kun Nelli ja Pinja vielä kokosivat hiukeni ylös nutturalle, näytin ihan 2000-luvun tytöltä.

Kulutimme aikaamme kaupungilla. Siellä oli paljon ihmeteltävää: talot, hevosettomat vaunut, joita kutsuttiin autoiksi, ihmiset, tavarat ja kaupat. Sain oudoksua monia asioita käydessämme syömässä ravintolassa, istuessamme elokuvateatterissa ison valkokankaan edessä ja Nellin selittäessä erillaisia asioita heidän arkielämästään Pinjan tuijotellessa Simonia silmäkulmastaan.

Heräsin auringonsäteiden kutitteluun. Simon röhnötti vieressäni ja Pinja tuhisi toisella puolellani. Tallustelin avojaloin keittiöön, missä Nelli jo paistoi kananmunia ja pekonia aamiaiseksi. Minua riipaisi koti-ikävä. Täällä oli kaikki niin erinlaista ja outoa. Onneksi kohtä pääsisin kotiin. Menisimme heti aamupalan jälkeen Varissuon liikekeskukseen korjauttamaan kellon ja sen jälkeen lähtisimme kotiin. Kipaisin makuhuoneeseen herättämään Pinjaa sekä Simonia ja vaihtamaan päälle oman, tutun mekkoni.

Varissuo oli kiireinen paikka ja Liikekeskus oli täynnä väkeä. Simon piteli vastakorjattua taskunaurista kädessään. Olimme juuri hyvästelleet Nellin ja Pinjan. Yhtäkkiä kuulin takaani kiljaisun. Se kuului jommalle kummalle tytöistä. Olin katsomassa, mitä oli tekeillä, kun raskas käsi läjähti suulleni. Tuskin oli tukahtunut kirkaisuni päässyt ilmoille, kun jokin hyvin kova ja painava pamautti minua takaraivoon. Päässäni pimeni, enkä muistanut sen jälkeen mitään.


JATKUU