Aika-avaruus osa 1

Aika-avaruus

"Evangeline-neiti! Tunti on päättynyt" Havahduin omista maailmoistani. Kotiopettajattareni Sophie purjehti jo  ulos huoneestani. Nousin vaivalloisesti tuolista ja löntystin portaat alas. Minua harmitti, kuten aina Sophien tuntien jälkeen. Miksi isän piti olla niin vanhanaikainen? Elimme jo vuotta 1813. Isä mielestä naisten ei ollut soveliasta käydä koulua, mutta äiti halusi meidän (minun ja isosiskoni Esmeraldan) oppivan, joten rakas isäni oli palkannut Sophin meitä opettamaan. Hänen tuntinsa olivat vain kuolettavan tylsiä; ranskaa, historiaa, kirjallisuutta, maantietoa. Laskentoa ei Sophie osannut opettaa. Juuri sitä, mikä minua kiinnosti.

Saavuin lopulta keittiöön. Pöydällä odotti maitolasi ja porkkanakakun palanen. Vatsani kurisi. Istuessani pöytään keittäjättäremme Aulikki ojensi minulle taitellun paperinpalasen. "Puutarhuri jätti sen tullessaan Ruotsalaisilta," Hän totesi tiskien lomasta. Ravistin kirjeen auki porkkanakakku toisessa kädessäni:
Hei Eva!
Tein ihmeellisen löydön tänään aamupäivällä, kun olin kävelemässä metsässä. Tule katsomaan. Se saattaa kiinnostaa sinua.
-Simon

Kulautin maidon kurkustani alas ja ryntäsin ovelle. Kun sidoin bonettia päähäni Esmeralda tulla tömisteli portaita alas vatsa pystyssä.
Esme on minua kahdeksan vuotta vanhempi. Kun hän 16-vuotiaana lopetti opiskelun Sophien johdolla, rakas sisareni lähri leskeksi jääneen vanhan rouvan seuraneidiksi. Neljän vuoden päästä vanha rouva kuitenkin kuoli ja Esme palasi kotiin. Eikä mennyt aikaakaan, kun hän jo meni ja rakastui köyhän suutarin poikaan Mikaeliin. Pian Esme hylkäsi Thompson-nimen ja ryhtyi nuori rouva Mäeksi. Nyt hän on jo raskaana Mikaelille.

Ruotsalaisten talo oli lähellä ja Simon keikkui  omenapuun oksassa odottaen minua. "Hei Eva!" Hän huudahti, kun avasin pihaportin. Simon hyppäsi alas puusta ja lähti harppomaan sisälle. Seurasin puolijuoksua perässä ja tuskin ehdin huikata rouvalle "Hyvää päivää rouva Ruotsalainen!" kun poika jo raahasi minut huoneeseensa. Se oli yllättävän siisti. Vain pöydällä oli muutama paperilappunen ja hänen taskunauriinsa. Se oli yleensä Simonin taskussa kellonvitjojen päässä, mutta nyt kello nökötti pöydällä. Simon otti taskunauriin käteensä ja asteli luokseni. Kello vaikutti maagiselta, ja kun Simon avasi sen, näin kannen sisäpuolella pilvettömän tähtitaivaan, jota ei todellakaan ennen ollut. Katsoin Simonia kysyvästi. Poika hymyili salaperäisesti ja alkoi puhua:"Tiedäthän sen lähteen metsässä, peurojen polun päässä? Sen joka hohtaa." Nyökkäsin. "Olin aamulla kävelyllä sielläpäin ja taskunauriini putosi lähteeseen. Nostin sen ylös ja vasta kotona huomasin tähtitaivaan ja kaiverrukset sen kannessa.""Mitä ihmettä kellollesi on tapahtunut?" kysyin ihmeissäni. Simon kohautti harteittn ja alkoi näprätä viisareiden kimpussa. Yhtäkkiä kuului naksahdus ja epämääräistä kirskuntaa. Tunsin kuinka ruumiini hajosi miljooniksi pieinksi palasiksi.

JATKUU
 

AIHKI

Meidän partiolippukunnallamme on oma lehti: Piikaposti. Minä olen sen toimituksessa ja viime lehteen kirjoitin jutun viime kesänä olleesta partioleiristä...

AIHKI

26.7 starttasi bussimme kolon pihalta, noin 24 tunnin matka Kilpisjärvelle saattoi alkaa. Uskokaa tai älkää, matka ei tuntunut yhtään pitkältä, vaikka tuskin kukaan nukkui kovinkaan hyvin. Säännölliset pysähdykset, muutamat elokuvat ja hyvä seura saivat ajan kulumaan nopeasti. Kun bussimatka lähestyi loppuaan, porot ja nenän edessä kohoavat tunturit saivat meidät ajattelemaan ”Wow! Tästä se alkaa”. Niin se tosiaan alkoikin.

Ensimmäiseen yöpymispaikkaan

Kun pääsimme Kilpisjärven retkeilykeskuksen pihaan, teimme ensimmäiseksi trangialla päivällistä. Syötyämme laitoimme rinkat kuntoon ja nousimme Malla-laivalle. Venematka järven yli ei ollut pitkä ja rantauduttuamme varsinainen vaellus alkoi. Maisemat olivat huikeita ja purot niin puhtaita, että joimme niistä. Tunnin kävelyn jälkeen pääsimme ensimmäiselle yöpymispaikalle, pystytimme teltat ja menimme nukkumaan. Seuraavana päivänä syötyämme ja purettuamme teltat lähdimme taas polulle. Rinkat laskettiin jo pian selästä, kun kävimme katsomassa kolmen valtakunnan rajapyykkiä. Lounaaseen asti vaelsimme tasaisessa maastossa, mutta valmispasta-aterian jälkeen polkumme johti ylämäkeen. Eipä se sitten laskenutkaan ennen kuin vaellusosion loppu alkoi häämöttää. Eikä mennyt aikaakaan kun puuraja jo jäi taakse. Tuona päivänä samoajat lähtivät omille teilleen emmekä tavanneet heitä ennen kuin saavuimme takaisin retkeilykeskuksen pihaan.

Kolmen valtakunnan rajapyykki

 Toinen yöpymispaikka oli karun kaunis. Siellä oli järvi, kiviä ja pientä aluskasvillisuutta. Tuo oli aika kaikenkattava kuvaus. Kun seuraavana päivänä lähdimme vaeltamaan, pilvet olivat alapuolellamme ja pääsimme näkemään ikiluntakin.

Kolmannessa yöpymispaikassa maa oli pehmeää, mutta kuoppaista, emmekä päässeet nukkumaan tasaisella alustalla. Tuulikin niin hurjasti, ettei telttoja meinannut saada pystyyn. Illalla löysimme järvestä iilimadon, joten emme voineet juoda keittämätöntä vettä.

 Seuraavana päivänä lähdimme laskeutumaan. Minusta henkilökohtaisesti nousu oli mukavampi, vaikkakin välillä oli ollut niin jyrkkää, että käsiä tarvittiin avuksi. Tuon päivän vaellus tuntui jopa ehkä raskaimmalta. Vettä ei ollut runsaasti ja sopivaa yöpymispaikkaa ei tuntunut löytyvän. Lopulta leiriydyimme järven rannalle. Illalla tuuli ja satoi. Viimeisenä vaelluspäivänä pääsimme retkeilykeskuksen pihaan. Teltat pystytettiin ja sen jälkeen porukka kävi kaivatussa suihkussa ennen tervetullutta buffet-päivällistä. Retkipasta oli jo tulla ulos korvista ja nenästä.

Torstaina herättiin ja lähdettiin bussilla Tromssaan. Aluksi käytiin Polariassa, joka on arktisten alueiden tiedekeskus. Siellä oli paljon vedeneläviä, joista kiinnostavimpia oli söpöt hylkeet. Tälle villille porukalle tuotti iloa myös lasten leikkipaikka…

Maisemat olivat huikeita...

Sen jälkeen lähdimme pienissä ryhmissä kiertelemään kaupunkia ja ostamaan tuliaisia. Kaupunki oli melko pieni, mutta täynnä nähtävää. Illemmalla matkalla takaisin Suomeen muutamat kävivät uimassa Jäämeressä! Vesi oli melko kylmää ja ilmalämpötila oli 20˚C alapuolella. Se oli silti hieno kokemus.

                      Perjantai aamupäivällä menimme Kilpisjärven luontokeskukseen pullakahveille. Iltapäivällä lähdimme huiputtamaan Saanaa. Ensin kiivettiin pitkät portaat ja huipulle päästiin lopulta pientä polkua pitkin. Se oli hieno kokemus, vaikkakin sää oli niin pilvinen, ettei kuvaamisesta tullut mitään. Iltanuotiolla esitimme näytelmät, joita olimme valmistelleet koko leirin ajan. Katsoimme myös näytelmän Haltin häistä (perustuu lauluun) ja söimme iltapalaa. Ilta oli hauska vaikka siihen sekoittui suuri annos haikeutta leirin loppumisen takia.

 Aamulla pakkasimme teltat ja loimme viimeiset silmäykset tuntureihin ennen kun nousimme bussiin ja lähdimme kohti Littoista.

Tuntureiden loistoa