"Linda herää! Lähdetkö mun ja Netan kanssa Kynttilänvalon majatalon 100-vuotisjuhliin?" Avasin silmäni ja katsoin tokkuraisena kahta parasta ystävääni, Eppua ja Nettaa. Heidän kasvonsa loistivat innostuksesta. Vihdoin tajusin, mistä oli kyse. Siitä vanhasta kummitustalosta, joka nökötti metsässä nurmettuneen pihatien päässä. Olimme jo kauan unelmoineet siellä nukkumisesta.
Keskustelimme pitkään vanhasta talosta, jossa oli nähty öisin valoja, vaikka siellä ei ole asuttu liki viiteenkymmeneen vuoteen. Eppu oli leikannut lehdestä artikkelin, joka kertoi 100-vuotisjuhlista. Aamupäivällä olisi kakkukahvit ja joku kertoisi Majatalon historiasta sekä illalla pimeän tultua kynttiläpolku. Unelmamme kummitustalosta keskeytyivät, kun puolivuotias pikkusiskoni Lyyli alkoi itkeä. Se tarkoitti, että keittiöstä saisi aamupalaa.
Vihdoin koitti se lokakuinen viikonloppu, jolloin juhlat pidettiin. Saavuimme juhlapaikalle hyvissä ajoin. Majatalo oli kuurattu puhtaaksi ja pihalle oli pystytetty puolen tusinaa pöytää. Olihan Kynttilänvalon majatalo suuri osa kaupunkimme historiaa. Kakku oli hyvää, mutta luento oli tylsä. Historioitsija oli pulskapuoleinen, keski-ikäinen mies, joka haisi valkosipulille.
Kun ilta pimeni, meille jaettiin lyhdyt ja kartat. Äiti lähti kotiin Lyylin kanssa, mutta minä, Eppu ja Netta saimme jäädä majataloon yöksi. Aika moni muukin oli päättänyt jäädä yöksi, sillä metsä kuhisi kynttilänetsijöitä. Kynttilöitä mekin etsimme. Touhu oli kuin geokätköilyä tai suunnistamista.
Viimeisen rastin kohdalla meille tuli hankaluuksia. Me kahlasimme saniaisviidakossa ja yritimme löytääkynttilää. "Täällä, täällä!" karjui Eppu "Täällä on kynttilä!" Ryntäsin saniaistan läpi ja kantojen yli lyhty kädessä ja villisti kikattaen. Myöhäinen ilta oli tehnyt tepposensa. Kohotin lyhdyn valoa ja huokasin pettyneenä. Se ei ollut oikea kynttilä. Ne, joita me etsimme, olivat valkoisia ja ohuita, tuo oli musta ja paksu. Laitoimme sen takaisin kivenkoloon ja lähdimme jatkamaan matkaa.
Kello oli reilusti yli puolenyön, kun saavuimme majataloon.Olimme valinneet yöpymispaikaksemme pienen pihaerakennuksen, koska siellä kummitteli eniten. Joku muukin oli ilmeisesti halunnut yöpyä kummitustalossa, sillä talon alakerrasta kuului ääniä. Emme halunneet häiritä heitä, joten menimme yläkertaan ulkona olevia portaita pitkin. Meitä ei nukuttanut, joten aloimme selailla vanhoja kirjoja. Eräässä kirjassa kerrottiin Kalman kynttilästä. Se oli täysin samanlainen, kuin se, jota luulimme viimeisen rastin kynttiläksi.Kalman kynttilän sytyttämiseen tarvittiin aimo annos pahuutta, ripaus magiaa ja yksi viaton sielu. Hihitimme asialle. Kirjan nimi oli Noitien magiaa.
Kurkistimme alakertaan silkkaa uteliaisuuttamme. Eikö ole yleisesti tiedossa, ettei salakuuntalija kuule välttämättä ihania asioita. Emme välittäneet siitä ja kauhistuimme. Lyyli makasi lattialla ja nojatuoleissa oli neljä outoihin kaapuihin pukeutunutta naista. He puhuivat siitä kuinka aikovat sytyttää Kalman kynttilän, kuts
ua sillä noidat takaisin Helvetistä ja valloittaa maan takaisin itselleen tuhannen vuoden jälkeen. Yksi noidista, ilmeisesti joukon johtaja Beatrice lähti hakemaan Kynttilää. Nyt oli meidän aika toimia.
Netta puki vanhan lakanan ylleen ja muunsi ääntään, niin että näytti ja kuulosti Beatriceltä. Hän meni alakertaan ja sanoi muille noidille, että tuli hakemaan vauvaa. Minä ja Eppu juoksimme sillä aikaa metsään muksnamme miekka, joka kirjan mukaan pystyi ainoastaan tuhoamaan kalmankynttilän.
Hiivimme Epun kanssa metsässä säikähtäen jokaikistä pienintäkin räsähdystä ja kahahdusta. Kuuntelimme tarkasti ja lopulta kuulimme askelia. Beatrice tuli kädessään Kalman kynttilä ja naamallaan maailmanvalloittajan virne. Hyppasin puskasta ja sanoin ääni väristen:"Anna kynttilä tänne!" Hämmästyksestä toivuttuaan, noita-akka tuhahti pilkallisesti ja löi minua poskelle niin, että se tykytti kipeästi ka pitkään. Eppu paiskasi kiven noidan näpeille ja Beatrice pudotti kynttiän, Minä syöksyin nappaamaan sen. Noita suuttui ja teki jotain, mitä en nähnyt ja Eppu lensi tajuttomana maahan. Raivostuin ja heilautin miekkaani.Beatricen pää putosi jalkojeni juureen. Mitä olin tehnyt? Nostin miekan toistamiseen ja heilautin sen alas. Kalman kynttilästä lähti suuri energia-aalto ja sen jälkee en muista mitään.
Avasin silmäni. Päätäni tykytti kipeästi ja korvani juuressa joku piippasi ikävästi. Kaikkialla oli valkoista. Jos olisin kuollut, minua ei varmasti sattuisi. Sairaanhoitaja tuli luokseeni, kun huomasi, että olin herännyt. olin siis sairaalassa. Aloin hahmottaa ympäristöä. Äiti torkkui sänkyni jalkopäässä tuolilla Lyyli sylissään. Muistin, mitä oli tapahtunut. Muistin myös, että Kalman kynttilä ja Beatrice olivat poissa. Huokasin syvään ja vaivuin uneen, jossa ei ollut huolia.
Tuo tarina perustui erääseen painajaiseeni...
Vihdoin koitti se lokakuinen viikonloppu, jolloin juhlat pidettiin. Saavuimme juhlapaikalle hyvissä ajoin. Majatalo oli kuurattu puhtaaksi ja pihalle oli pystytetty puolen tusinaa pöytää. Olihan Kynttilänvalon majatalo suuri osa kaupunkimme historiaa. Kakku oli hyvää, mutta luento oli tylsä. Historioitsija oli pulskapuoleinen, keski-ikäinen mies, joka haisi valkosipulille.
Kun ilta pimeni, meille jaettiin lyhdyt ja kartat. Äiti lähti kotiin Lyylin kanssa, mutta minä, Eppu ja Netta saimme jäädä majataloon yöksi. Aika moni muukin oli päättänyt jäädä yöksi, sillä metsä kuhisi kynttilänetsijöitä. Kynttilöitä mekin etsimme. Touhu oli kuin geokätköilyä tai suunnistamista.
Viimeisen rastin kohdalla meille tuli hankaluuksia. Me kahlasimme saniaisviidakossa ja yritimme löytääkynttilää. "Täällä, täällä!" karjui Eppu "Täällä on kynttilä!" Ryntäsin saniaistan läpi ja kantojen yli lyhty kädessä ja villisti kikattaen. Myöhäinen ilta oli tehnyt tepposensa. Kohotin lyhdyn valoa ja huokasin pettyneenä. Se ei ollut oikea kynttilä. Ne, joita me etsimme, olivat valkoisia ja ohuita, tuo oli musta ja paksu. Laitoimme sen takaisin kivenkoloon ja lähdimme jatkamaan matkaa.
Kello oli reilusti yli puolenyön, kun saavuimme majataloon.Olimme valinneet yöpymispaikaksemme pienen pihaerakennuksen, koska siellä kummitteli eniten. Joku muukin oli ilmeisesti halunnut yöpyä kummitustalossa, sillä talon alakerrasta kuului ääniä. Emme halunneet häiritä heitä, joten menimme yläkertaan ulkona olevia portaita pitkin. Meitä ei nukuttanut, joten aloimme selailla vanhoja kirjoja. Eräässä kirjassa kerrottiin Kalman kynttilästä. Se oli täysin samanlainen, kuin se, jota luulimme viimeisen rastin kynttiläksi.Kalman kynttilän sytyttämiseen tarvittiin aimo annos pahuutta, ripaus magiaa ja yksi viaton sielu. Hihitimme asialle. Kirjan nimi oli Noitien magiaa.
Kurkistimme alakertaan silkkaa uteliaisuuttamme. Eikö ole yleisesti tiedossa, ettei salakuuntalija kuule välttämättä ihania asioita. Emme välittäneet siitä ja kauhistuimme. Lyyli makasi lattialla ja nojatuoleissa oli neljä outoihin kaapuihin pukeutunutta naista. He puhuivat siitä kuinka aikovat sytyttää Kalman kynttilän, kuts
ua sillä noidat takaisin Helvetistä ja valloittaa maan takaisin itselleen tuhannen vuoden jälkeen. Yksi noidista, ilmeisesti joukon johtaja Beatrice lähti hakemaan Kynttilää. Nyt oli meidän aika toimia.
Netta puki vanhan lakanan ylleen ja muunsi ääntään, niin että näytti ja kuulosti Beatriceltä. Hän meni alakertaan ja sanoi muille noidille, että tuli hakemaan vauvaa. Minä ja Eppu juoksimme sillä aikaa metsään muksnamme miekka, joka kirjan mukaan pystyi ainoastaan tuhoamaan kalmankynttilän.
Hiivimme Epun kanssa metsässä säikähtäen jokaikistä pienintäkin räsähdystä ja kahahdusta. Kuuntelimme tarkasti ja lopulta kuulimme askelia. Beatrice tuli kädessään Kalman kynttilä ja naamallaan maailmanvalloittajan virne. Hyppasin puskasta ja sanoin ääni väristen:"Anna kynttilä tänne!" Hämmästyksestä toivuttuaan, noita-akka tuhahti pilkallisesti ja löi minua poskelle niin, että se tykytti kipeästi ka pitkään. Eppu paiskasi kiven noidan näpeille ja Beatrice pudotti kynttiän, Minä syöksyin nappaamaan sen. Noita suuttui ja teki jotain, mitä en nähnyt ja Eppu lensi tajuttomana maahan. Raivostuin ja heilautin miekkaani.Beatricen pää putosi jalkojeni juureen. Mitä olin tehnyt? Nostin miekan toistamiseen ja heilautin sen alas. Kalman kynttilästä lähti suuri energia-aalto ja sen jälkee en muista mitään.
Avasin silmäni. Päätäni tykytti kipeästi ja korvani juuressa joku piippasi ikävästi. Kaikkialla oli valkoista. Jos olisin kuollut, minua ei varmasti sattuisi. Sairaanhoitaja tuli luokseeni, kun huomasi, että olin herännyt. olin siis sairaalassa. Aloin hahmottaa ympäristöä. Äiti torkkui sänkyni jalkopäässä tuolilla Lyyli sylissään. Muistin, mitä oli tapahtunut. Muistin myös, että Kalman kynttilä ja Beatrice olivat poissa. Huokasin syvään ja vaivuin uneen, jossa ei ollut huolia.
Tuo tarina perustui erääseen painajaiseeni...