No niin, nyt paikalla ovat ne, joita ei juonenpaljastukset haittaa. Tarina siis kertoo Hazel-työstä, jonka elinpäivät ovat lasketut harvinaisen syövän takia. Elämänilo on myös kaikonnut Hazelin kauniista silmistä, kunnes hän rakastuu komeaan Augustukseen, joka myös sairastaa kohtalokasta syöpää. Vihdoin molempien elämä taas kukoistaa - mutta kuinka kauan? Kirsikkana kakun päällä on matka Amsterdamiin tapaamaan Hazelin lempikirjailijaa Peter van Houstenia. Hra van Housten paljastuukin teräväkieliseksi juopoksi, eikä Hazel saa tiedoonhaluaan täytetyksi. Van Houstenin sihteeri Lidewij vie nuorenparin pahoittelujen kera Anne Frank-museoon. Siellä Hazel ja Augustus vaihtavat ensimmäisen suudelmansa ja seuraava yö onkin romantiikkaa täynnä eikä Gusin jalkaproteesi haittaa menoa yhtään. Seuraavana päivänä pilvilvilinnat kuitenkin luhistuvat Augustuksen kertoessa, että hänen syöpänsä on levinnyt. Pojan tila heikkenee nopeasti ja kuukauden kuluessa hän viimein nukahtaa ikuiseen uneen. Surun murtamä Hazel tapaa hautajaisissa Peter van Houstenin, joka ojentaa tytölle kirjeen, jonka Augustus oli pyytänyt kirjailijan antamaan. Kirjeessä tai muistopuheessa kerrottiin kuinka paljon Gus rakasti Hazelia.
En ymmärrä mitä kaikki paasaa übersurullisesta elokuvasta. Mielestäni elokuva oli onnellinen. Ajatelkaa nyt! Ennen kuolemaansa nuoripari sai kokea oikeaa rakkautta monen onnellisen viikon ajan. Sitten Gus kuoli. Mutta ei sekään surullista ollut, sillä Hazel sai kirjeen, jossa poika tunnusti rakkautensa. Sen voimin sankarittaremme selviää lyhyen ajan ennen pääsyään Autuaille maille ja sen jälkeen he saavat loppuikuisuuden kirmailla käsi kädessä vihreillä niityillä ilman sairautta ja lukea Viistoa valoa uudestaan ja uudestaan ilman, että se liittyy mitenkään heidän elämäänsä.
Okei, kyllä minäkin tirautin kyyneleen jos pari. Mutta se ei mitenkään liittynyt syöpäsairaitten vähemmän tai enemmän rajuun kohtaloon vaan Anne Frank-museoon. Niitä portaita, joita Hazel tuskin pääsi ylös heikkoine keuhkoineen, Hitlerin sotilaat retuuttivat Anne Frankia 70 vuotta takaperin. Ja siinä huoneessa, jossa Hazel ja Gus vaihtoivat suudelman, Peter van Daan ja Annekin luultavasti pussailivat aikanaan. Hmmm... kuten homaatte, olen kirjoittamassa mielipidekirjoitustta elokuvsta Tähtiin kirjoitettu virhe.
Mielipiteisiin mentäessä voin sanoa, että pidin elokuvassa mm. näyttelijöistä ja "filosfioinnista". Sarkastiset kommentit ja ajattelulle edulliset yksityiskohdat tekivät elokuvasta katselun arvoisen. Hahmoista Peter van Houten oli ehdottomasti lempparini. Jokin tuossa nerossa ja karkeassa hahmossa kiehtoi minua luvattoman paljon. Monista hahmoista en kuitenkaan pitänyt. Augistusta miltein inhosin jostain kumman syystä. Myös elokuvan ennalta-arvattavuus ja kliseisyys riipi aivojani, enkä oikein tiedä mitä mieltä loppujen lopuksi olin elokuvasta. Tässä sitten taisi olla tämän kerran "lyhyt" miellipidekirjoitukseni...
 | |
| Jos illasta haluat lukea enemmän, kannattaa vilkaista Julppiksen blogia |
