Outolintu kuvaa tulevaisuuden täydellistä yhteiskuntaa, jossa ihmiset jaetaan heidän persoonan ja taitojen mukaan viiteen osastoon: Vaatimattomat, Terävät, Uskaliaat, Sopuisat ja Rehdit. Jokaisella osastolla on omat tapansa ja sääntönsä. Kirjan päähenkilö Beatrice "Tris" kuuluu alunperin Vaatimattomiin. Kun taipumustestin tulos on epäselvä ja Tris kuulee olevansa divergentti, hän joutuu vaikean päätöksen eteen; jättääkö hän perheensä lopullisesti seuratakseen sydäntäntään vai jääkö hän tuttuun ja turvalliseen, jonne hän ei kuitenkaan tunne kuuluvansa. Lopulta hän vaihtaa Uskaliaaseen piiloutuakseen muun maailman katseilta. Oliko tuo sittenkään järkevää? Entä pääseekö Tris eroon vanhoista tavoistaan ja pärjääkö Vaatimaton Uskaliaan opinnoissa? Kaiken sekamelskan keskellä Tris rakastuu salaperäiseen mieheen nimeltä Neljä.
Osastojen väliset ristiriidat alkavat kärjistyä ja divergenttien on pysyttävä entistä paremmin piilossa, sillä he ovat vaaraksi yhteiskunnalle. Lopulta Tris huomaa, että outolintuna olo on hyödyllistä ja vain Terävillä on jotain heitä vastaan. Läpäiseekö Tris Uskaliaan pääsykokeet? Entä selviääkö hän divergenttien vainoista?
Pidän sarjasta, sillä henkilöt on todellisen tuntuista ja kieli sujuvaa. Myös uusi tulevaisuuden kuva on kiehtova. Pidän Veronica Rothin tyylistä. Kirja on hyvin samanlainen kuin Nälkäpeli. Samalla tavalla kiehtova ja synkkä.
Lyhyt tekstinäyte kirjan alusta:
"Meillä on yksi peili. Osaston luvalla saan katsoa siihen kolmen kuukauden välein, kun äiti leikkaa hiukseni. Peili on liukuoven takana yläkerran käytävässä.
Minä istun käytävässä, äiti seisoo takanani saksia napsutellen ja suortuvat tipahtelevat lattialle harmaanvaaleaksi keoksi.
Kun äiti on valmis, hän vetää hiukset kasvoiltani ja letittää ne. Panen aina merkille miten tyyneltä ja keskittyneeltä hän näyttää. Hän on oppinut unohtamaan itsensä. Samaa ei voi sanoa minusta.
Vilkaisen äkkiä peiliin kun äiti ei huomaa - en minä turhamainen ole vaan utelias. Ihmisen ulkonäkö saattaa muuttua kolmessa kuukaudessa. Peilissä kohtaan kaidat kasvot, pyöreät silmät, pitkän ja kapean nenän - näytän edelleen pikkutytöltä, vaikka täytin kuusitoista jo varmasti monta kuukautta sitten. Muissa osastoissa juhlitaan syntymäpäiviä, mutta meillä ei. Sellainen olisi nautiskelemista.
"Noin", hän sanoo kun on saanut sidottua toisenkin palmikon päähän nauhan. Silloin katseemme kohtaavat peilissä. Minun on myöhäistä katsoa pois, mutta hän vain hymyilee peilikuvallemme. Kurtistan vähän kulmiani. Miksei hän nuhtele minu peilailemisesta?
"Tänään on se päivä", hän sanoo.
"Niin on."
"Hermostuttaako sinua?"
Tuijotan hetken peilikuvaani. Tänään minulla on taipumustesti, jossa selviää mihin osastoon kuulun. Ja huomenna on valintaseremoniassa minä valitsen mihin osastoon minä haluan kuulua. Valitsen loppuelämäni, valitsen joko perheeni tai yksinäisyyden.
"Ei", minä vastaan. "Ei testituloksen tarvitse vaikuttaa valintaani." "
Lyhyt tekstinäyte kirjan alusta:
"Meillä on yksi peili. Osaston luvalla saan katsoa siihen kolmen kuukauden välein, kun äiti leikkaa hiukseni. Peili on liukuoven takana yläkerran käytävässä.
Minä istun käytävässä, äiti seisoo takanani saksia napsutellen ja suortuvat tipahtelevat lattialle harmaanvaaleaksi keoksi.
Kun äiti on valmis, hän vetää hiukset kasvoiltani ja letittää ne. Panen aina merkille miten tyyneltä ja keskittyneeltä hän näyttää. Hän on oppinut unohtamaan itsensä. Samaa ei voi sanoa minusta.
Vilkaisen äkkiä peiliin kun äiti ei huomaa - en minä turhamainen ole vaan utelias. Ihmisen ulkonäkö saattaa muuttua kolmessa kuukaudessa. Peilissä kohtaan kaidat kasvot, pyöreät silmät, pitkän ja kapean nenän - näytän edelleen pikkutytöltä, vaikka täytin kuusitoista jo varmasti monta kuukautta sitten. Muissa osastoissa juhlitaan syntymäpäiviä, mutta meillä ei. Sellainen olisi nautiskelemista.
"Noin", hän sanoo kun on saanut sidottua toisenkin palmikon päähän nauhan. Silloin katseemme kohtaavat peilissä. Minun on myöhäistä katsoa pois, mutta hän vain hymyilee peilikuvallemme. Kurtistan vähän kulmiani. Miksei hän nuhtele minu peilailemisesta?
"Tänään on se päivä", hän sanoo.
"Niin on."
"Hermostuttaako sinua?"
Tuijotan hetken peilikuvaani. Tänään minulla on taipumustesti, jossa selviää mihin osastoon kuulun. Ja huomenna on valintaseremoniassa minä valitsen mihin osastoon minä haluan kuulua. Valitsen loppuelämäni, valitsen joko perheeni tai yksinäisyyden.
"Ei", minä vastaan. "Ei testituloksen tarvitse vaikuttaa valintaani." "
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti