Keijukaisunelmia

                                                        KEIJUKAISUNELMIA

Istun nurmikolla. Nenäni edestä lentää kaunis perhonen. Voi kunpa minäkin voisin lentää… Hei! Totta kai pystyn lentämään ja saan vielä yhtä kauniit siivet! Ryntään sisään vähät välittäen jalkapohjiani kutittavasta ruohosta. Ujuttaudun prinsessamekkoon ja annan isosiskoni ripustaa keijunsiivet selkääni.  Kipitän nurmikolle ja kikatan ihastuksissani. En ole enää 6-vuotias Salla-tyttö vaan 100-vuotias keijukaisprinsessa Fiore. Lähden hyppelehtimään – ei, liitelemään – kohti ojaa, tarkoitan Keijukaispuroa. Sen penkalla kasvaa paljon kukkia, joita työnnän hiuksiini. Näytän ihan niiltä keijuilta siinä Helinä-keiju elokuvassa. Jospa olisinkin vaikka kukkaiskeiju… Valelen kukkia vedellä ja lepertelen niille keijukielellä. Kylläpäs ne nyt kukoistavat ja ne ovat kasvaneet ainakin tuuman verran – en kyllä tiedä mitä se tarkoittaa, mutta ”tuuma” kuulostaa hienolta.

Minusta tuntuu, että on aika käydä tervehtimässä Keijukuningatarta. Hän on tosi arvokas ja ainakin ziljoona vuotta vanha. Pian ähkäisen kivusta; olen astunut soralle. Eihän se olekaan soraa vaan suuri timanttiesiintymä! Poimin taskut täyteen tietäen, että kuningatar ilahtuu ikihyviksi saadessaan ne. Mieli keventyneenä, mutta taskut raskaina lähden liitelemään kohti Keijukaispalatsia (pientä puumajaa, jonka isi on rakentanut). Kipuan ylös pitkiä tikkaita ja niiaan syvään kuningattaren edessä. Tuo arvoisa olento kiittää timanteista ja pyytää minua keittämään teetä. Nappaan korin käsivarsilleni ja etsin ämpärin vettä varten sekä pienen purkin teelehdille.

Kun olen saanut polttopuut kerätyksi, suuntaan lentoni Keijukaispurolle. Nostan purosta ämpärillisen vettä ja siihen pieneen purkkiin kerään paljon tuoksuvia kukkien terälehtiä. Huomaan yhtäkkiä olevani väsynyt. Tarvitsen siis keijupölyä. Mistähän löytyisi keijupölymylly? Keinut, liukumäki, äidin puutarha, hiekkalaatikko… Haa, hiekkalaatikko! Pyrähdän sinne ja hieron hiekkaa, siis keijupölyä, siipiini. Lennän virkistyneenä takaisin Palatsiin. Ladon polttopuut takkaan ja sujautan vaivihkaa pahviset liekit risujen sekaan. Laitan teepannun kiehumaan liekkien yläpuolelle ottaen samalla säteillen vastaan kuningattaren kehut näppäryydestäni. Pian jo kaadan kiehuvan teen ruusukuppeihin. Keskustelemme Mikä-mikä-maan tulevaisuudesta samalla kun juomme hienostuneesti herkullista teetä. Teehetkemme keskeytyy, kun vartijakeiju tulee ilmoittamaan, että suuren hirviön on nähty kuljeksivan täälläpäin. Suljen kauhuissani verhot ja pamautan oven kiinni. Istun peloissani lattialla ja kuuntelen. Kuuntelen kunnes kuulen askeleita palatsin ulkopuolelta. ”Pikku keijukainen”, kuuluu huhuilu tikapuilta. Sydämeni jyskyttää kunnes isi työntää päänsä ovesta ja sanoo:”Isäkeiju tuli pyytämään keijuprinsessaa syömään.” Keijukuningatar katoaa kuin savuna ilmaan ja ymmärrän, ettei mitään jännittävää hirviötä olekaan. On vain isi. ”Et sä oo isäkeiju enkä mä oo tulossa syömään”, kivahdan. Minua suututtaa ja nostan kädet puuskaan. Mutta kun isi kertoo, että äiti on leiponut keijukaispikkuleipiä, pyrähdän sisälle ja isi on tuskin ehtinyt puumajastani alas, kun jo istun pöydässä höyryävä lautanen edessäni ja leveä hymy naamallani.