Elämäni tarinassa

Lennän runon siivin ja astun proosan askelin. Elän tarinassa, tarinat elävät minussa. Ei ole yhtä ilman toista, kumpikaan ei voi kuolla, jos toinen on hengissä.

Aamiaisella syön fantasiaa kulhosta, päiväteellä juon draamaa makeutettuna sokerilla ja romantiikalla. Lauantaina popsin komediaa pussista ja siemailen runoja - varoen kuitenkin humaltumasta. Sillointällöin nautin illallisella vieraita kulttuureita idän- ja lännentarinoista. Koululounas koostuu faabeleista, mutta vieraisilla nautin salapoliisikertomuksia ja varovasti tragediaa. Yksin kotona ollessani ahmin toimintaa (ja saan vatsanpuruja). Historia on liian fiiniä jokapäiväiseen käyttöön. Sitä nautitaan vain juhlatilaisuuksissa. Iltapalalla juon lämpimiä satuja ja saan hyvät unet.

Unessa matkustan Nurinkurimaahan. Siellä koirat polttavat piippua, kissat juovat absinttia ja hiiret tuhoavat pikkuhiljaa maata asumiskelvottomaksi, mutta ihmiset elävät hetkessä, ovat onnellisia, ja rakastavat toisiaan ilman draamaa.

Taloni on rakennettu sanoista. Mattoni koostuu adjektiiveista ja kirjoituspöytäni sivistyssanoista. Vaatekaapistani löytyy synonyymejä ja yöpöydästäni lainasanoja. Kirjahyllyni kuiskii historiallista sanastoa, ja levysoittimeni sylkee slangisanoja. Sisustustyynyni ovat sivistynyttä kieltä, mutta lattiatyynyni latelevat kirouksia (mokomatkin!). Seinäni rakentuvat substantiiveista, ja ilma, jota hengitän, kokoaa kieliopin.

Kohtalottarien kangaspuilla minunkin elämästäni kudotaan värikäs seinävaate. Siinä voi nähdä tarinoiden keltaista, satujen vihreää, unelmien hopeaa, rakkauden sineä ja - jos oikein tarkkaan katsoo - hivenen pelon purppuraa. Ja se tulee koristamaan entisaikojen suurten kuninkaiden valtaistuinsaleja.