Tiedättehän sen onnellisuuden, josta kaikki jääkaappimangneetit kertovat. Onnesta ja rakkaudesta...
Radiossakin lauletaan aina onnellisuudesta. Se on kansainvälinen asia, sillä siitä lauletaan monella kielellä. Siitä ja rakkaudesta...
"Ei ole onnea mik' kestää iki. Vain rakkaus ja tuska kestävät", kirjoitti Saima Harmaja kerran. Niin, rakkaus ja tuska ovat kuolemattomia. Niitä on joka paikassa. Mutta ovatko ne sama asia? Minun pitää ensin löytää ne tietääkseni todella...
Onni on kuitenkin jo kuollut sukupuuttoon. Ihmiset ovat tehneet liian vähän työtä sen eteen. Jos sitä löytyisi kaikkialta, miksi jotkut tuhlaisivat elämänsä sen etsimiseen?
Mutta entä jos onni ei ollut tyytyväinen meidän luonamme? Entä jos nykyihmiset ovat liian vaativia ja se pakeni?
Tai ehkä onni on evoluution takia muuttunut niin paljon, ettemme enää tunnista sitä... Niinhän kaikille elollissille on käynyt - paitsi ehkä krokotiileille. Mutta eihän onni ole voittamaton. Päinvastoin, se on hyvin herkkä. Se syntyy kauniina, mutta hajoaa kuulemma helposti...
Mahdollisesti onni on voinut villiintyä. Ihmiset ovat satuttaneensa sitä niin paljon, että se on karannut ja kadottanut itsensä.
En tiedä asiasta paljoa. En löytänyt sellaista täydellistä onnea, mistä kerrotaan runoissa, lauluissa ja jääkaappimangneeteissa. Luovutin. Nyt seuraan kohtaloani ja yritän kesyttää siitä sellaisen onnen, joka sopii juuri minulle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti